Anni Valkama

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anni "Tammi" Valkama
S. 1887
K. 1978
Lippukunnat
Tammero
Tärkeimmät tehtävät
Hämeen Partiotyttöpiirin piirinjohtaja (19341935)

Anni Valkama tuli mukaan partioon vuonna 1920, Tammero-lippukuntaan Tampereelle. Hän oli koulutukseltaan opettaja. Hänet valittiinkin vuonna 1927 Tammeron lippukunnanjohtajaksi. Hän oli myös aikanaan perustamassa Tampereella Varalan urheiluopistoa.

Lippukunnanjohtajana toimiessaan hän toimi myös tarpojien johtajana. Tarpoja-termi syntyikin juuri Annin ideasta ja vakiintui sittemmin. Hän toimi Suomalaisen partiotyttöliiton ensimmäisen partiojohtajakurssin johtajana. Kurssin jälkeen häntä pyydettiin laatimaan kurssinpito-ohjeet.

Anni toimi Suomen Partiotyttöjärjestön perustamisen myötä tulleen uuden piirin, Hämeen Partiotyttöpiirin ensimmäisenä johtajana. Lisäksi hän toimi useiden leirien johtotehtävissä.

Tehtävät

Kunnianosoitukset