Framil

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Framil 2018
suurtapahtuma
8. kesäkuuta10. kesäkuuta 2018
Perustiedot
Järjestäjä: Lounais-Suomen Partiopiiri
WWW-sivut
http://framil2018.fi/

Framil 2018 oli Lounais-Suomen Partiopiirin kaikenikäisille partiolaisille ja ei-partiolaisille tarkoitettu viikonlopun mittainen suurtapahtuma. Se järjestettiin Porin Kirjurinluodolla 8.–10.6.2018. Tapahtuman järjestettiin yhdessä Porin kaupungin kanssa ja mukana oli myös muita nuoriso- ja vapaaehtoisjärjestöjä.

Tapahtumaprojekti alkoi alun perin vuoden 2016 lopulla, kun piiri päätti hakea SP:ltä Suurjuhlan järjestämisvuoroa vuodelle 2018. Suomen Partiolaisten hallitus kieltäytyi kuitenkin ottamaan asiaa käsittelyyn, koska vuosi 2018 ei ollut partion juhlavuosi ja esitys tuli liian myöhään vuotta 2017 koskien. Piirihallitus päättikin 15. helmikuuta 2017 käynnistää tapahtumaprojektin piirin omana tapahtumana nimellä ”Suuri juhla”, ja sen piti olla alun perin 2.–3.6.

Avoin ohjelma

Perjantai

Framil 2018 -partiotapahtumassa rauhankasvatus oli yksi keskeinen osa ohjelmaa. Rauhankasvatuksen Elävä kirjasto -pisteellä keskusteltiin rajoista ja niiden ylittämisestä siirtolaisuuden ja pakolaisuuden näkökulmasta perjantaina 8.6.2018 Porin kaupunginkirjastolla kello 18-19.30.

Lauantai

Lauantaina kiinnostuneet pääsivät seuraamaan Framil-yleisörasteja Hanhipuistossa ja Arenalla. Osaa rastien ohjelmasta yleisö pääsee halutessaan kokeilemaan myös itse. Sekä Hanhipuistossa että Arenan ympäristössä tapahtui lauantaina kolmena ajankohtana: kello 8.30–12.30, 12.30–15.30 ja 16.00–19.30.

Sunnuntai

Lounais-Suomen Partiopiiri ja Laajan turvallisuuden verkosto WISE järjestivät yhdessä paneelikeskustelun, jonka aiheena oli konfliktit ja rauhanvälitys meillä ja maailmalla. Mukana paneelissa mm. Pekka Haavisto, Helena Ranta, Riikka Marjamäki, Anne Meskanen ja Katleena Kortesuo.

Rauha nyt! -rauhanpaneeli Porin kauppatorin Satakieli-lavalla 10.6.2018 klo 10-12

   Kello 10: Porin kaupunginjohtajan tervehdys
   Kello 10.05: Konfliktinratkaisun avaimet
   Kello 10.30: Rakentava keskustelu verkossa
   Kello 11: Naiset rauhan rakentajina

Samanaikaisesti rauhanpaneelin kanssa Porin kauppatorilla järjestettiin Yhteistyötori, jossa Framil-tapahtuman yhteistyökumppanit sekä Porin paikalliset toimijat esittelivät toimintaansa.

Framil-staabi

Tarus logo pysty.svg
Tämä tapahtumaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikiä laajentamalla artikkelia.