Järvi-Suomen Partiolaiset/Pronssinen ansiomerkki

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pronssinen ansiomerkki

Myönnetään lippukunnan tai piirin esityksestä partiolaiselle tai johtajalle ansiokkaasta toiminnasta vähintään kolmen vuoden aikana piirin alueella toimivassa lippukunnassa ja/tai piirin elimissä tai erityisestä partioteosta.

Ansiomerkit anotaan SP:n anomuskaavakkeella ”Ehdotus ansiomerkin myöntämiseksi” osoitettuna piirin ansiomerkkitoimikunnalle. Ansiomerkit myöntää hallitus ansiomerkkitoimikunnan esityksestä, standaari myönnetään hallituksen esityksestä. Myöntämisen vahvistaa piirinjohtaja.

Piirin ansiomerkkianomukset on jätettävä kuusi viikkoa ennen toivottua luovutuspäivää. Luovutetuista ansiomerkeitä ja standaareista pidetään luetteloa, johon merkitään saajan nimi, myöntämis- tai luovutuspäivämäärä ja luovutusperuste.

Ansiomerkkejä kannetaan partiopaidan vasemman taskun yläpuolella SP:n ”Partiolaisten ansiomerkit” ohjevihkon mukaisesti.