Juhlailta Kalevan pirtissä

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Juhlailta Kalevan pirtissä

Kaikki pojat ovat läpäisseet kokeensa. Kolmetoista punaista lumpeenkukkaa koristaa tuvassa Kyllikin pitkää pöytää. Pojat ovat lepäämässä matkan rasituksista, mutta talon aikuiset ovat ahkerasti liikkeellä valmistaen illaksi juhlaa uusien kolkkapoikien kunniaksi.

Ilta aloitetaan huutamalla kolkkapoikien tunnus ja sen jälkeen kukin pojista saa kertoa matkan jännittävimmän tapahtuman. Suurta mielihyvää tuntien kuuntelevat Kaleva ja Kyllikki sekä muut aikuiset ja jo kolkkapoikaiän ohittaneet poikien reippaita otteita kokeen aikana. Nuoremmat lapset on viety aittaan nukkumaan, sillä heiltä pidetään visusti salassa tiedot kolkkapoikien kokeen sisällöstä.

Poikien kertomusten jälkeen suoritetaan muutamia hauskoja leikkejä ja temppuja sekä poikain että muun väen kesken.

Ensimmäisenä sidotan Ismon kaksoissisaren Ainon silmät vaatteella ja hänelle annetaan käteen puulusikka. Aino kuljetetaan sitten tuvan keskelle ja muut asettuvat piiriin hänen ympärilleen. Kun Kimmo antaa merkin, ”sokko” lähtee liikkeelle koettaen tavoittaa jonkun piirissäolijan ja tuntea hänet lusikallaan. Aino liikuttelee lusikkaa aivan kuin sarvijaakko tuntosarviaan kuljettaen sitä pitkin Jyrkin kasvoja, pukua ja ristikkäin maassa oleva jalkoja, mutta eipäs tunne, kuka poika on. Hän jatkaa seuraavan luo ja tuntee hänet aivan oikein Lipoksi. Tämä saa nyt vuorollaan ryhtyä ”sarvijaakoksi”, ja leikki jatkuu piirissäolijoiden tehdessä toisten ääntä matkivin huudahduksin kiusaa hakijalle ja koettaen siten eksyttää häntä.

Leikin jälkeen käydään koettamassa voimia niskanuoran vedossa. Pojat asettuvat kaksittain toisiaan vasten nelinkontin lattialle ja heidän päänsä asetetaan yhteen pujottamalla vahva nahkalenkki kummankin niskan taakse. Kimmon annettua alkamismerkin yrittää kumpikin vetää lujasti lenkillä toistaan kumoon ja kumpi siinä onnistuu, saa seuraavan vastustajan kamppailuun, kunnes vahvaniskaisin on enää voittajan jäljellä leikissä.

Vielä kolmaskin temppu suoritetaan, ja se naurattaa kovasti kaikkia katsojia, mutta ei itse leikin suorittajia. Määrätään näet taas kaksi kerrallaan vastakkain ja he istuvat lattialle tassu tassua vasten pitäen toisiaan käsistä kiinni. Naamaliikkeillään on heidän nyt saatava vastustaja ulos leikistä siten, että pakottavat hänet nauraman. Heti kun toinen kilpailijoista nauraa, joutuu hän pois ja seuraava pari määrätään jatkamaan. Näin menetellään, kunnes on saatu selville joukon vakavin, joka tällä kerta oli itse vanha Kaleva.

Hän nousee nyt voittajan seisomaan ja pyytää vaimoaan Kyllikkiä kertomaan pojille näkemyksiään kolkkapoikien kokeen velvoituksista.

”Eivätpä minun kokemukseni ole mitään merkittäviä urosten tekojen rinnalla”, puhelee vaatimaton Kalevan emäntä, mutta jatkaa sittenkin: ”Ehkä sentään voisin kertoa niistä ajatuksista, jotka tulivat mieleeni ollessani viikinkien vankina ruotsien maassa. Siihen aikaan oli meikäläisillä ja heillä alinomaa suuria taisteluita ja miehet olivat melkein aina sotapolulla, sen sijaan että olisivat käyneet rauhassa erää omilla maillaan. Tapasin vankiaikanani monta viikinkien nasta ja opin heidän kielensäkin niin, että saatoimme tarinoida keskenämme.

Tavallisesti puhe kääntyi kummaltakin puolelta tähän samaan kysymykseen, miksi emme voisi elää keskenämme sovussa ja rauhassa kuten saman perheen jäsenet. Molemmin puolin olimme siihen halukkaita ja minusta tuntuu, että tätä rauhan- ja vapaudenkaipuuta hyväksikäyttäen meidän olisi yritettävä rakentaa suhteemme kaikkiin naapureihin koettaen ajatella toiselle sitä, mitä itsellemmekin juuri haluamme. – Me, Kalevan kansa, olemme jo iäkkäitä ja tuskin jaksamme enää mitään uutta toimittaa tässä elämässä. Mutta uskon, että teille, kolkkapojat ja myöskin tyttäreni, on tärkein tehtävä edessänne siinä, että rakastatte omaa kotiseutuanne, mutta annatte myös arvon toiselle ja siten tahdotte tehdä parhaanne.”

Kyllikki ei puhu pitkään, mutta hänen sanansa saavat pojat ajatteleviksi, ja meillä nyky-Suomen pojillahan onkin jo ollut ilo nähdä, että Kyllikin toivomus on monessa suhteessa toteutunut. On syntynyt yhtenäinen Suomi, mutta monessa kohtaa on meilläkin vielä tehtävää koettaessamme antaa toisille kaiken sen, minkä itsellemme haluamme!



Katso myös:

Lähde: Lähde: Osmo Vesikansa; Kolkkapojan kirja, 1957