The MobileFrontend should be working again on the ScoutWikis

Kallan Kontiot

Kohteesta PartioWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kallan Kontiot
Perustiedot
Tyyppi: yhteislippukunta
Perustettu: 1955
Toiminta-alue
Toiminta-alue: Kuopio
Partiopiiri: Järvi-Suomen Partiolaiset
Taustayhteisö: Kuopion Ortodoksinen seurakunta
Tunnukset
Huivi
Harmaa huivi, jossa on reunassa punainen ja musta raita.
Kallan Kontiot-huivi.gif


Kallan Kontiot on yhteislippukunta Pohjois-Savosta, Kuopiosta. Lippukunnan taustayhteisönä on Kuopion ortodoksinen seurakunta. Lippukunta kuului Suomen Vapaa Partioryhmään, mutta erosi siitä vuoden 2007 alusta lukien.

Pohjois-Savon Partiolaisten historiikissa kerrotaan seuraavaa ortodoksipartion historiasta:

Ortodoksisia partiolaisia oli Suomessa heti liikkeen tänne tulon jälkeen. Heidän toimintansa oli partiointia siinä kuin muidenkin. Ortodoksisten Nuorten Liiton perustamisesta 1943 alkaen oli mietitty oman partioinnin järjestämistä. Hanke ei edennyt, sillä partio ymmärrettiin ekumeenisessa hengessä tapahtuvaksi toiminnaksi. Ortodoksiset partiolaiset toimivat omissa lippukunnissaan, kunnes vuoden 1954 alussa partiokentässä tapahtui muutoksia. Tuolloin sininen ja ruskea partioliitto yhdistyivät ja perustettiin Suomen Partiopojat ry. –niminen partiopoikaliitto. Sen säännöissä todettiin:

” SPP:n harjoittamassa uskonnollisessa opetuksessa noudatetaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon tunnustusta”

Tämä aiheutti närää ortodoksisten partiolaisten ja ennen kaikkea ortodoksisen papiston piirissä ja papisto antoi julkilausuman veljeskokouksessaan:

” SPP:n liiton ohjelmassa kiinnittyy huomio kristilliseen kasvatukseen evankelisluterilaisen kirkon hengessä. --- sopimattomana täytyy pitää, että maassa, jossa lain mukaan vallitsee uskonnonvapaus, koko maata käsittävä nuorisoliike valjastetaan palvelemaan yhden ainoan kirkkokunnan tarkoitusperiä. Tästä ei voi nähdä muuta kuin sen, että Suomen ev. lut. kirkkokunnalla on partioliikkeen avulla käännyttää toisuskoiset nuoret tähän kirkkokuntaan taikka --- sulkea pois partioliikkeen piiristä. Velvollisuutemme on esittää vastalauseemme sekä samalla varoittaa ryhtymästä täten hajottamaan partioliikettä.”

Keskustelu jatkui ja argumentteinä käytettiin niin partiotyötä yleisenä nuorisotyömuotona, jossa viitattiin kyllä luterilaiseen toimintaan kuin vasta-argumenttina kysyttiin ”Kysymys ei suinkaan ole myöskään partiotoiminnan järjestelyistä sinänsä, olihan jo olemassa Sinisten liitto tunnustuksellista partiokasvatusta varten. Miksi se ei riittänyt?”

Ortodoksisten Nuorten Liiton partiojaos perustettiin 1954. Partiojaoksen tärkeimpänä tehtävänä on pitää yhteyttä ortodoksisten partiolippukuntien kesken. Alkuvuosina keskityttiin paljon leiritoimintaan ja leireillä oli parhaimmillaan yli sata partiolaista. Ortodoksilippukuntia on ollut Pohjois-Savossa viisi, joista nykyisin toimii Kuopiossa enää Kallan Kontiot ry.

Muita toimivia ortodoksisia lippukuntia Suomessa ovat Jyrin Sissit Helsingissä, Iljalan Eränkävijät Ilomantsissa ja Karjalan Korvenkävijät Joensuussa.

Järvi-Suomen Partiolaiset

Jsp.jpg

Ansiomerkit | Piirileirit

Alueet

Alli | Haapana | Hanhi | Joutsen | Kaakkuri | Koskelo | Koskikara | Kuikka | Lokki | Merimetso | Nokikana | Räyskä | Sorsa | Telkkä | Tiira | Uikku | Uivelo

Lippukunnat

Alapitkän Metsämyyrät | Anttolan Viiriäiset | Ekin Partio | Enonkosken Samoilijat | Halssilan Haukat | Hirvi-Partio | Huhtapartio | Hyryn Korpisudet | Iisalmen Korvenkävijät | Iljalan Eränkävijät | Joensuun Eräsissit ja Karjalan Tytöt | Joensuun Haka-Versot | Joensuun Metsänkävijät | Jokisuun Kipparit | Joroisten Erätoverit | Joutsan Jousipartio | Juankosken Korpikulkurit | Juuan Kiitäjät | Juvan Partioveikot | Jyväskylän Metsänkävijät | Jyväskylän Suuntaveljet | Jyväskylän Versot | Järvisissit | Kaavin Kiehiset | Kainuun Katajat | Kainuun Revontulet | Kaiskun Kävijät | Kajaanin Eränkävijät | Kajaanin Korvenpojat | Kallan Kontiot | Kallan Tytöt | Karjalan Eräversot | Karjalan Korvenkävijät | Karjalan Näreennakertajat | Karstulan Korpi-Karstut | Karttulan Kannonkiertäjät | Katajaiset ja Tomerat | Keiteleen Saukot | Keljon Kävijät | Kerman Kiertäjät | Kesälahden Siniveikot | Kiihtelyksen Nuotiosissit | Kinahmin Kiipijät | Kinnulan Korpisudet | Kiteen Karhu-Pojat | Kiteen Rajasamoojat | Kiuru-Partio | Korpilahden Korvensamoojat | Kortepartio | Koskenpään Koskikarat | Kuhmon Siniset | Kuilun Kulkijat | Kuokkalan Vetehiset | Kuopion Eräversot | Kuopion Kurjenmiekat | Kuopion Metsäpojat | Kuopion Opiskelijapartiolaiset | Kuuhankaset | Kuuvalon Vaeltajat | Kyypartio | Lapinlahden Siniveikot | Leijona Tytöt | Lepikon Tarpojat | Lievestuoreen Partiopojat | Lievestuoreen Tuulentytöt | Linkki-Partio Lipa | Linnavuoren Tähyilijät | Liperin Kokkoveikot | Länsirannan Partiolaiset | Metsän Siskot | Mikkelin Leiritytöt | Mikkelin Muurahaiset | Mikkelin Toimenpojat | Muuratpartio | Mäkipartio | Mäntyharjun Partiolaiset | Noljakan Niemenkiertäjät | Norppa-Versot | Nurmeksen Partiolaiset | Otavan Otsot | Outokummun Kipinät ja Kummun Eräveikot | Palokan Partiolaiset | Partiosiskot | Partio-Unnukka | Pertun Tähkäpartio | Petosen Polunetsijät | Pieksämäen Metsäsissit | Pielisen Partiolaiset | Pielisensuun Samoojat | Pihkapartio | Pihtiputaan Partiolaiset | Pogostan Pojat | Polvijärven Päreenpolttajat | Puijon Pakertajat | Puijon Pojat | Puula-Partio | Pyhäselän Eräsotkat | Rantakylän Rämpijät | Rantasalmen Ruutanat | Rautalammin Rautiaiset | Rautavaaran Korvenkulkijat | Reippaat Pojat | Reippaat Tytöt | Riistaveden Vaarunvartijat | Saarijärven Saloveikot | Saariston Nuotta | Sammalisen Samoilijat | Saukon Samoojat | Savon Saukot | Savon Sissit | Savonlinnan Mehtä-Versot | Siniset Samoojat | Soisalon Samoilijat | Sokkalan Sissit | Sonkapartio | Suonenjoen Sirkut ja Sotkat | Suopartio | Sutelan Hukat | Säynätsalon Päijännepartio | Talaspartio | Tervon Tervaspartio | Tikkakosken Partiolaiset | Tikkamäen Tikkatytöt | Tohmajärven Metsänsamoilijat | Toivakan Lepinkäiset | Turjankävijät | Tuusniemen Tuohiset | Ukonharjun Samoojat | Vaajan Valppaat | Vaalan Metsänkävijät | Vaaran Veljet ja Siskot | Vaarojen Siskot ja Veikot | Vaarojen Vaeltajat | Vehmerin Vaeltajat | Vesannon Partiolaiset | Vihtavuoren Visaiset | Viitasaaren Partiolaiset | Vuokatin Vaeltajat | Värtsin Takojat | Ylämyllyn Samoojat | Yöveden Waeltajat | Äänekosken Metsäveikot | Äänekosken Versot | Äänetytöt

{{{kuvankoko}}}
Tämä lippukuntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikiä laajentamalla artikkelia.