Nallo

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hilleberg Nallo
Koko
Tilavuus: 2–4 henkilöä
Halkaisija: 1,2–2,1 x 3,3–4 m
Harjakorkeus: 1–1,1 m
Räystäskorkeus: 0 m
Paino: 2,1–2,3 kg
Osat
Kepit: 2–3 (kaaria) kappaletta
Kiilat: 12 tai 22 kappaletta
Kangas: Ulkokangas Kerlon 1800
Kamiina: Ei ole
Alusta: Sisäteltassa
Valmistajat
Hilleberg

Nallo on ruotsalaisen Hilleberg-teltanvalmistajan tunneliteltta kolmen vuodenajan käyttöön. Talvikäyttöön Nallo ei kovin hyvin sovellu, koska teltan ilmanvaihto perustuu liepeiden alta nousevaan ilmankiertoon, joka voi talvella estyä yöllä satavan lumen takia. Viikonloppuretkiä Nallolla voi talvellakin ihan hyvin tehdä.

Teltasta on olemassa kahden, kolmen ja neljän hengen mallit. Mallit eroavat tunnelin leveydessä ja hiukan myös harjakorkeuden osalta. Lisäksi kaikista malleista on vielä pidemmät GT-versiot, joissa on yksi ylimääräinen kaari ja siten isompi absidi eli eteistila. Paino luonnollisesti kasvaa kun leveyttä tai pituutta tulee lisää. Infolaatikon arvojen pienet luvut ovat Nallo 2:sta, isot Nallo 4 GT:stä.

Nallon leikkaus uusiutui vuonna 2003. Uudessa leikkauksessa on ollut hiukan vaikeuksia saada jalkopäädyssä sisä- ja ulkoteltan väliin jäämään ilmarakoa, mitä ongelmaa vanhassa teltassa ei ollut.

Pystyttäminen

  • Etsi sopiva paikka, jossa ei ole teräviä esineitä.
  • Kovassa tuulessa kiinnitä maahan kohti tuulta.
  • Työnnä kaaret kaaritunneleihin. Varmista että kaaren osat ovat kunnolla yhdessä ennen työntämistä kaaritunneliin. On helpointa ja kaikista kätevintä työskennellä maanmyötäisesti. (?)
  • Työnnä kaarta metristä puoleentoista sisään kaaritunneliin. (Huomaa että kaari, jossa punainen teippi, on keskimmäinen kaari.)
  • Vedä kangasta ylös kaaren päälle, kunnes se osuu kaaritunnelin päähän. Älä työnnä kaarta, vaan vedä kaaritunnelia. Kaari tulee pitää suorassa.
  • Työnnä loput kaaresta kaaritunneliin. (kuva 1)
  • Aseta kaari säädettävään kaaren muovituppiin, jonka tulisi olla alimmassa (=löysimmässä) asennossaan.
  • Kiristä pitimen reunavahviste niin että se osuu telttaan. (kuva 2)
  • Laita jalkopään kiilat maahan (reunimmaiset ensin). Lisätäksesi sisä- ja ulkoteltan välistä etäisyyttä (ja parantaaksesi tuuletusta) voit laittaa kiilat sisäteltan kulmien renkaista ja kiilata ne erikseen.
  • Vedä teltta eteisestä suoraksi ja aseta maakiilat renkaista läpi. Vedä reunavahvike ulos ennen kuin asetat kiilat maahan. Vedä reunavahvikkeesta niin että teltta on kireä. (kuvat 4 ja 5)
  • Telttasi mukana tulivat telttanarut ja kiilat. Sinun ei ehkä tarvitse käyttää niitä kaikkia, mutta on parasta kiinnittää teltta kunnolla tyynelläkin säällä.
  • Vedä telttanarut levälleen koko pituudeltaan (pikalukot lähellä telttaa) jos tilaa on. Kokoa telttanarut lähelle eteistä ja teltan takaosaa tulisi kiristää noin 45 asteen kulmaan teltan pituusakseliin nähden.
  • Kiilat tulee painaa ihan maahan asti.

Pelkän sisäteltan pystyttäminen

Teltan pakkaaminen

  • Kuivaa kangas ennen pakkaamista joko tuulettamalla tai rätillä.
  • Poista kaikki kiilat, paitsi tuulen puoleiselta sivulta tuulisella ilmalla.
  • Työnnä kaaret pois kaaritunnelista, älä vedä.
  • Taittele tai kääri teltta kaaritunnelien kohdalta mutta pyri muuttamaan taitoksien kohtaa hiukkasen joka kerta. Taittaminen aina samalta kohdalta (tai sullominen) nopeuttaa ulkoteltan vedenpitävyyden huononemista.
  • Sisätelttaa ei tarvitse vaelluksella irroittaa ulko-osasta. Suojapussi on niin tilava, että telttarullan ei tarvitse olla kovin tiiviskään.

Teltan huolto

  • Teltta tulisi säilyttää vain täysin kuivana. Sen takia ripusta se kuivumaan niin pian kuin voit, mielellään kaarineen parhaan tuuletuksen saadaksesi.
  • Ravistele lika pois; tahrat voi poistaa haalealla vedellä.
  • Anna teltan kuivua asianmukaisesti, korjaa mahdolliset vahingot ennen kuin pakkaat teltan.
  • Putsaa maakiilat ja korvaa hukkuneet.
  • Tarkista kaaret mahdollisten vaurioiden varalta.
  • Laita kaikki varustepussiin, jotta telttasi on täydellinen seuraavaa kertaa varten.
  • Puhdista teltta vain käsin haalealla vedellä.

Vinkkejä

  • Lisää jalkopään kahteen keskimmäiseen kiilapisteeseen 15 cm mittaiset narut. Narut päästävät pääliteltan nousemaan irti maastaa ja tällöin sekä jalkopää tuulettuu paremmin että sisäteltta pysyy irti pääliteltasta myös 2003 jälkeen valmistetuissa teltoissa.
  • Älä sullo telttaa pussiinsa, ulkoteltan vedenpitävyys huononee nopeammin