Ohjelmauudistus 2010/Johtajan kansio/Seikkailijat/Väli-ilmansuunnat/Isojen kisat

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

ISOJEN KISAT

Tavoite

Seikkailija valmistautuu sekä osallistuu piirin partiotaitokisoihin oranssiin tai vihreään sarjaan.

Ryhmä

Kisoihin osallistutaan vartioittain. Vartiossa on 5 jäsentä. Vartiota johtaa vartionjohtaja.

Aikuisen rooli

Aikuinen käy seikkailijoiden kanssa läpi kisan valmistautumiseen liittyvät asiat. Aikuinen varmistaa, että kisoihin valmistaudutaan huolella ja esim. kaikki tarpeellinen tulee varusteluetteloon ja mukaan. Aikuinen toimii kisoissa huoltajana, eli on kisakeskuksessa tavoitettavissa koko kisan ajan.

Vertaisjohtajan ohje

Vartionjohtajan on huolehdittava vartiosta kisojen ajan, huolta pitää pitää jaksamisesta, riittävästä juomisesta ja muista käytännön asioista. Vartionjohtaja pitää huolta myös siitä, että kaikki pääsevät osallistumaan tehtävien tekoon.

Käytännön toteutus

1. Tutustukaa or/vi:n kisojen sääntöihin ja SP:n Kisavartion oppaaseen, sekä turvallisuusohjeeseen. Löytyvät www.partio.fi:stä.

2. Kutsukaa joku vanhempi, kisoissa ollut tarpoja tai samoaja kertomaan kisoista.

3. Tutustukaa kisakutsuun, päätelkää tehtäväluettelosta mahdollisia tehtäviä.

4. Ilmoittautukaa kisoihin vartiona.

5. Kerratkaa suunnistustaidot ja käyttäytyminen eksyttäessä.

6. Kerratkaa ensiaputaitonne mahdollista tapaturmaa varten. Miettikää mitä erityisongelmia voi tulla kisoissa esiin (esim. liian vähäinen juominen, auringonpistos) ja miten voitte ehkäistä näitä.

7. Ennakko-ohjeen tultua laatikaa varustelista jokaiselle. Tutustukaa myös muuten tarkasti ennakko-ohjeeseen.

8. Tarkistakaa omien varusteiden ja yhteisten varusteiden kunto ennen kisoja.

9. Varmistakaa, että jaksatte kantaa tavaroitanne koko päivän ajan.

10. Valmistakaa hyvät eväät päiväksi.


11. Osallistukaa kisoihin.

Kisan jälkeen:

12. Osallistukaa yhteisten tavaroiden huoltamiseen ja varastoon laittamiseen. Huoltakaa myös omat varusteenne.

13. Kirjoittakaa kisoista juttu lippukunnan lehteen, nettisivuille tai kolon seinälle.


Suoritusvihjeitä


  • Kiinnitä huomiota vartionjohtajan valintaan. Vj:n pitää pystyä tsemppaamaan ja pitämään huolta vartiosta kisan aikana. Jos sinusta tuntuu, että vartionjohtajaa ei löydy ryhmästä, voit kysellä tarpojaa vartionjohtajaksi.
  • Jos sinulla on olo, että vartio ei pärjää or/vi:n kisoissa, osallistukaa mieluummin seikkailijakisoihin.
  • Lähtekää ennen kisoja harjoitusretkelle, jossa kävelette kisamatkan (5-9km) ja kannatte kisoissa tarvittavia varusteita mukananne.
  • Menkää yhdessä kirjastoon ja etsikää materiaalia, josta voisi olla hyötyä kisoissa.
  • Menkää kisan jälkeen yhdessä pitsalle, lettukesteihin tai saunaan.


Kasvatustavoitteet: • Luovuus ja kekseliäisyys

• Toimeen tarttuminen

• Yhteisvastuullisuus

• Reiluus ja suoraselkäisyys, ”oikeamielisyys”

• Kyky toimia ryhmässä ja ryhmää laajemmassa organisaatiossa

• Kyky ja halu osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen

• Sitoutumisen ja vastuun merkityksen ymmärtäminen

• Kyky liikkua ja toimia suomalaisessa luonnossa (metsässä, merellä, tuntureissa)