Partio-ohjelma 2010
Suomalainen partio-ohjelma koki kaikkien aikojen suurimman muutoksen kun vuonna 2008 julkaistiin Ohjelmauudistus 2010 projektin tuottama uusi partio-ohjelma. Lähes 90 vuotta käytössä olleesta kolmen ikäkauden rakenteesta luovuttiin kokonaan ja tilalle tuli viiden ikäkauden ohjelma. Suomi oli ollut yksi viimeisistä maista joissa oli käytössä "baden-powell-mainen" kolmen ikäkauden ohjelma rakenne.
Ikäkausiohjelmien lisäksi uudistettiin myös partiomenetelmä, tunnus ja partiolupaus sekä otettiin käyttöön ikäkausikohtaiset partioihanteet. Ikäkusiuudistuksen myötä myös termistö muuttui suurimmaksi osaksi.
Uusi ohjelma pakotti muuttamaan samalla myös Suomen Partiolaisten koulutusjärjestelmän, jotta se vastaisi uutta ohjelmaa. Samalla koulutusjärjestelmässä otettiin käyttöön moduulirakenne.
Sisällysluettelo |
Ikäkausiohjelmat
Sudenpennut 7-9v
Sudenpentuohjelma koostuu jäljistä ja askeleista. Jälkiä on yhteensä 35. Jäljet koostuvat neljästä pakollisesta aktiviteetista eli askeleesta ja vähintään kahdesta vapaavalintaisesta askeleesta. Sudenpennut valitsevat valinnaiset askeleet yhdessä akelan, kanssa.
Seikkailijat 10-12v
Seikkailijoiden ohjelma koostuu ilmansuunnista. Ohjelma alkaa kuukauden kestävällä tervetuloa-vaiheella, jonka aikana tutustutaan omaan seikkailijajoukkueeseen ja partioon. Tervetuloa-vaiheen jälkeen siirrytään suorittamaan pääilmansuuntia: Pohjoista, Etelää, Itää ja Länttä.
Valinnaisena kolmantena vuonna ohjelma koostuu väli-ilmansuunnista, jotka ovat talvileiri, palvelu, vaellus ja isojen kisat.
Tarpojat 12-15v
Tarpojaohjelma koostuu neljästä puolen vuoden jaksosta eli tarposta. Jatkotarppojen avulla tarpojaohjelma voi jatkua kolmannenkin vuoden. Tarppojen aiheet ovat: leiri, luovuus, selviytyminen ja yhteiskunta. Jokaisessa tarpossa on pakollisia ja valinnaisia aktiviteetteja. Tarpon päätöstapahtuma on majakka, jossa tarpojavartio pääsee yhdessä kokeilemaan oppimiaan taitoja tositilanteessa.
Valinnaisena kolmantena vuonna ohjelma koostuu jatkotarpoista, joissa tehdään jo suoritettujen tarppojen haastavimpia aktiviteettejä.
Samoajat 15-17v
Samoajaohjelma kestää kolme vuotta. Se koostuu erimittaisista aktiviteeteista, joista osa on pakollisia, osa vapaavalintaisia.
Pakollisia aktiviteetteja on viisi: tervetuloa samoajaksi, ryhmänohjaajakoulutus, johtaminen, samoajatapahtuma ja partiotaitokilpailut
Vaeltajat 18-22v
Vaeltajaohjelma on jaettu 33 aihealueeseen, joista jokaisesta valitaan suoritettavaksi vähintään yksi aktiviteetti. Jokainen vaeltaja suorittaa neljän vuoden aikana ainakin 33 valitsemaansa aktiviteettia. Kukin vaeltaja tekee henkilökohtaisen suunnitelman eli vaelluskartan, jossa valitaan itselle sopivimmat aktiviteettien suoritusvaihtoehdot, aikataulutus ja se, suoritetaanko aktiviteetti yksin vai vartion kanssa.
Julkaisut
- Partiojohtajan käsikirja
- Johtajankansio
- Sudenpentujen jäljet
- Seikkailijan aktiviteettikortti
- Tarpojan aktiviteettikortti
- Taitokirja Reppu
- Samoajan muistikirja
- Vaeltajan muistikirja