Suunnanmääritys luonnonmerkkien avulla

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erilaisten luonnonmerkkien avulla voidaan määritellä ilmansuunnat. Mikäli määrität ilmansuuntia kasvi- tai eläinkunnan jälkien perusteella, on tärkeää tehdä useita havaintoja ja verrata niitä toisiinsa. Yksittäisen luonnonmerkin perusteella suunnanmääritys ei välttämättä ole luotettava. Esimerkiksi muurahaiskeko voi joskus olla millä puolella puuta tahansa tai männyssä saattaa tihein oksisto olla pohjoisen puolella, jos sen eteläpuolella on aiemmin kasvanut tiheä kuusi.

Eläin- ja kasvikuntaa luotettavampaan suunnanmääritykseen päästään taivaankappaleiden ja niiden aiheuttamien ilmiöiden avulla.

Taivaankappaleet

Luonnonilmiöt

  • Lumi sulaa nopeimmin etelärinteiltä.

Eläinkunta

  • Kekomuurahaisten pesä on puun tai kiven eteläpuolella.

Kasvikunta

  • Männyn oksat ovat tiheimpiä puun eteläpuolella.
  • Sammal kasvaa paremmin kivien viileämmällä eli pohjoispuolella.
  • Puiden kantojen vuosirenkaiden välit ovat leveämmät etelä- kuin pohjoispuolella.
  • Vanhan koivun tuohi on puun alaosassa valkoisempaa kuin rosoisella pohjoispuolella.

Kivikunta

  • Avokallioissa näkyvät uurteet ovat jääkauden jäljiltä luode–kaakko-suuntaisia.

Rakennettu ympäristö

  • Vanhat kivikirkot on rakennettu itä–länsi-suuntaisesti.


Partiowiki logo.png
Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikia laajentamalla artikkelia. Harkitse myös voisiko tämän mallineen vaihtaa johonkin kuvaavammista tynkämallineista.