Terttu Suhonen

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Terttu "Nakke" Suhonen
S. 2. lokakuuta 1942 (Helsinki)
K. 27. lokakuuta 2012 (Helsinki)
Lippukunnat
Vallilan Virkut Helsinki
Tärkeimmät tehtävät
Kallion Partiotyttöpiiri

Pääkaupungin Partiolaiset

Suomen Partiolaiset varapuheenjohtaja 1979-1983 ja puheenjohtaja (19831987)

Kuva
Terttu Suhonen.JPG


Elämä

Terttu "Nakke" Suhonen asui koko elämänsä ajan Helsingin Kalliossa. Hän tuli ylioppilaaksi Alppilan yhteislyseosta vuonna 1963 ja valmistui sosionomiksi Tampereen yliopistosta ja merkonomiksi Liikemiesten Kauppaopistosta. Työuransa Terttu Suhonen teki järjestöjen palveluksessa. Vuonna 1973 hän aloitti järjestösihteerinä Kunnallisvirkamiesliitossa. Tietämyksensä ja osaamisensa ansiosta Suhonen toimi muun muassa Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) sekä tekstimuutosten että palkkausta koskevien asioiden neuvottelijana. Hänellä oli myös suuri rooli kun kunta-alalle neuvoteltiin vuonna 1995 kokonaan uusi sopimusala, kuntien teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (TS). Tertun kouluttamia olivat kaikki 2000-luvun alun liiton luottamusmiehet.

Partiossa

Naken tärkein harrastus oli koko elämän ajan partio. Partiotoiminnan hän aloitti Helsingissä Vallilan Virkuissa toimien siellä eri tehtävissä aina johtajatehtäviin asti. Partioura jatkui Kallion Partiotyttöpiirissä ja myöhemmin Pääkaupungin Partiolaisissa. Partiojärjestöjen yhdistyttyä Nakke toimi aktiivisesti uuden järjestön johtotehtävissä. Hän oli Suomen Partiolaisten varapuheenjohtajana 1979-1983 ja puheenjohtajana 1983-1987. Järjestön puheenjohtajana hän osallistui myös moniin kansainvälisiin tapahtumiin niin Keniassa, New Yorkissa kuin Moskovassakin.

Erityisesti Naken sydäntä lähellä oli johtajakoulutus ja sen kehittäminen. Partiolaisten leirikeskuksessa, Partiopoukamassa, Nakke vietti partioystäviensä kanssa monia kesäisiä viikkoja, ja vastasi myös leirikeskuksen isoista kehittämishankkeista.

Nakke paneutui kaikkiin tehtäviinsä innostuneesti ja perusteellisesti. Hän oli ehdoton mielipiteissään ja kannanotoissaan, mutta erinomaisena neuvottelijana vei asioita tarmokkaasti eteenpäin kaikkia tyydyttävään lopputulokseen. Hänessä kiteytyi partiolaisiin liitetty sanonta ”Kerran partiolainen, aina partiolainen”.

Tehtävät muissa vapaaehtoisjärjestöissä

  • Reumaliitto
  • Jokaisessa asumansa taloyhtiön hallituksessa

Kunnianosoitukset


Lähteet


Edeltäjä:
Aarno Stauffer
Edeltäjä:
tuntematon
Suomen Partiolaisten varapuheenjohtaja
19791983
Seuraaja:
tuntematon
Baden powell thumb.png
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikiä laajentamalla artikkelia.