Väkipyörä
Väkipyörä, pylpyrä tai veneilyssä nimeltään ploki on koukulla varustettuun haarukkaan tai pesään sijoitettu urapyörä, jonka yli köysi kulkee kuormaa nostettaessa.
Hyvässä väkipyörässä on toisessa päässä koukku, johon voidaan kiinnittää kuorma tai josta väkipyörä voidaan ripustaa. Väkipyörässä saattaa olla yhdestä viiteenkin vierekkäistä urapyörää. Urapyörän koko vaihtelee uran koon mukaan, tyypillisimmillään ura on tarkoitettu 10-12 mm köydelle. Väkipyörän urapyörän halkaisijan tulisi olla noin 9,5 kertaa käytettävän köyden halkaisija (~uran leveys).
Yhdellä väkipyörällä voidaan muuttaa vedon suuntaa (on helpompi vetää köydestä alaspäin kuin nostaa painavaa esinettä). Monella väkipyörällä voidaan myös tehdä taljoja, joiden avulla voidaan vedon voimaa moninkertaistaa.
Tänä päivänä ketju- ja vaijeritaljat sekä moottorit ovat ajaneet väkipyörien ohi, ja kuvankaltaisten oikeaan työhön soveltuvien väkipyörien löytäminen on todella vaikeaa. Siksi sellaisen löytäessään kannattaakin se ostaa heti lippukunnalle, sillä väkipyörät ovat edelleen aivan yhtä käyttökelpoisia kuin ennenkin. Lähinnä väkipyöriä löytää enää purjeveneistä, mutta niistä puuttuvat yleensä koukut ja lenkit, sekä kiipeilystä, jossa urat on suunniteltu ohuemmille kiipeilyköysille.