The MobileFrontend should be working again on the ScoutWikis

Vaelluskartta

Kohteesta PartioWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vaelluskartta on vaeltajien henkilökohtainen toimintasuunnitelma, jossa valitaan itselle sopivimmat aktiviteettien suoritusvaihtoehdot, aikataulutus ja se, suoritetaanko aktiviteetti yksin vai vartion kanssa.

Vaelluskartta laaditaan yhdessä luotsin kanssa. Ennen keskustelua vaeltajan olisi hyvä miettiä, mitkä aktiviteetit kiinnostavat ja mitä hän haluaa oppia, sekä selvittää nykyinen osaamistaso. Aktiviteetit valitaan oman kiinnostuksen ja omien tavoitteiden mukaan. Tekeminen voi olla kokonaan uuden oppimista, jo opitun syventämistä tai esimerkiksi pestiin liittyvää kehittämistä.

Vaelluskartta laaditaan koko vaeltajaikäkaudeksi eli neljäksi vuodeksi, mutta tarkennetaan etapiksi eli noin vuodeksi kerrallaan. Sitä tarkistetaan luotsin kanssa tsekkauspisteellä vähintään kerran vuodessa, jolloin sitä voidaan muuttaa, ja tarkennetaan seuraavalle etapille.

Vaelluskarttaan valitaan vähintään yksi aktiviteetti jokaisesta vaeltajaohjelman aihealueesta. Ryhmänä tehtävistä aktiviteeteista on hyvä sopia ajoissa vaeltajavartion tai muun mahdollisen ryhmän kanssa. Aktiviteettien lisäksi vaelluskarttaan on hyvä merkitä jo ajoissa osallistumiset isompiin tapahtumiin, kuten leireille ja kisoihin. Vaelluskarttaan merkitään myös Suomi- ja ulkomaanprojektit sekä puolikurssijuhla ja päätösseremonia sekä eri retket, vaellukset ja muut tapahtumat, joihin on tarkoitus osallistua.

Lähde