Woomal

PartioWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hankkeen logo

Woomal on Suomen ja Senegalin partiolaisten kolmevuotinen kumppanuushanke. Hankkeen suunnittelu aloitettiin jo vuonna 2007, mutta hankkeen toteutus käynnistyi muistelemispäivänä 2009. Hankkeen nimi on wolofin kieltä ja tarkoittaa kehitystä.

Hankkeen myötä lippukunnat saavat konkreettisia välineitä kansainvälisyyskasvatukseen. Samalla kerätään varoja Senegalissa toteutettavaa kehitysyhteistyötä varten.

Hanke edistää kestävää kehitystä Senegalissa organisoimalla ympäristökasvatusta sekä järjestämällä mikroluottoja ympäristöllisesti kestäville pienyrittäjyyshankkeille.

Hanke saa tukea ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyömäärärahoista. Hankkeen kehitysyhteistyöelementin rahoitusta hallinnoi Setlementtinuorten liitto.

Hanke on julkaissut materiaalipaketin Siisti savanni.


Linkkejä

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
apua
Työkalut