Kiehinen

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.
Tämä artikkeli käsittelee sytykettä.
Kiehisiä nuotiossa
Erilaisia kiehisiä, huonosta parempaan

Kiehinen on puusta vuoltu sytyke. Tulen syttymisen elementit ovat korkea lämpötila, happi ja palava aine. Vuolemalla puusta ohuita lastuja, lisääntyy aineen pinta-alaa, jolloin happea saadaan palavan aineen ympärille enemmän. Ohuet lastut lämpenevät, kuivuvat ja saavuttavat leimahduspisteen nopeammin. Kun lastut ovat samassa nipussa ne kuumentavat ja ruokkivat toisiaan.

Vuoleminen

Kiehisiä tehdään vuolemalla isommasta puusta puukolla suikaleita, jotka jäävät alapäästään kiinni toisiinsa. Niput napsautetaan irti kun kiehisen koko on riittävä tai alkuperäinen puu on liian leveä vuoltavaksi. Kiehisen teon harjoitteluvaiheessa kannattaa puu pieniä ensin kirveellä tai puukolla noin 2-4 cm kokoisiksi pilkkeiksi, joihin lastut voi jättää suoraan kiinni. Harjoitteluvaiheessa kannattaa suosia kuivaa mäntyä tai kuusta. (tavallisin lautatavara). Pyri veistämään mahdollisimman ohuita lastuja, ne menevät kiharalle jolloin yksikin syttynyt lastu sytyttää nopeasti muut. Hyvässä kiehisessä jokainen lastu tekeekin vähintään yhden täyden ympyrän, mieluumin enemmän. Säätämällä terän kulmaa puuhun nähden voi säätää lastut kaartumaan sivulle, mitä useampaan suuntaan kunnolla kiharat lastut taittuvat, sitä isompi liekki sytytysvaiheessa syntyy.


Materiaali

Kiehisiä voi tehdä kaikista puulajeista. Kauneimmat kiehiset saa kuivasta vähäoksaisesta männystä. Kovemmista puulajeista, kuten vaikka koivusta kiehisiä voi myöskin vuolla, mutta se on aloittelijalle vaikeampaa. Tällöin sytyttämisen kannalta on viisaampaa vain pilkkoa puu riittävän pieniksi. Parhaat kiehiset saa tervaspuusta, jota metsäretkillä löytää vanhoista pinnastaan lahonneiden mäntyjen kannoista.

Käyttö

Sytykkeeksi kiehinen asetellaan sytykkeeksi "avoin puoli" alaspäin, jotta liekit nousee kiehisen väleihin.

Palavalla kiehisellä voidaan sytyttää sytykekasa nuotiossa, kaminassa tai tulipesässä helpommin kuin pienellä tulitikun liekillä.