Kolmiapila-kurssi

PartioWikistä

SPTJ:n (Suomen Partiotyttöjärjestön) Lippukunnanjohtajan opas vuodelta 1964 kuvaa Kolmiapila-kurssin tarkasti:

Johtaja ei ole koskaan tehtävässään kyllin pätevä. Hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään koulutustaan kaikella ulottuvillaan olevalla jatkokoulutuksella sekä kirjallisuuden avulla. Muutaman vuoden kokemuksen jälkeen voi ryhtyä suorittamaan kolmiapilatutkintoa. Se on suuritöinen ja aikaa vaativa tutkinto, jonka avulla johtaja voi vähitellen lisätä pätevyyttään tyttöjen ohjaajana ja samalla hankkia mielenkiintoisia tietoja itselleen.

Kolmiapilatutkinnon vaatimukset

Alaikäraja on 21 vuotta.

 
Kurssimerkki
  1. Suoritettava partiolaisten I lk vaatimukset. Suoritettava partiolaisten ensiapumerkin vaatimukset.(ensiapumerkki suoritetaan kursseilla, jotka vastaavat SPR:n ensiapukursseja. Kurssin johtajana toimii lääkäri, terveyssisar tai sairaanhoitaja apunaan partiojohtaja. Merkin saa suorittaa sen jälkeen, kun on suorittanut I lk:n)
  2. Yleiset partiotiedot: Suoritettava tutkinnon kirjallinen osa. Kysymykset käsittelevät kaikkia partioaloja.
  3. Käytännöllinen partiotyö
  1. Toimittava viis vuotta aktiivisessa partiojohtajan tehtävässä lippukunnassa.
  2. Suoritettava kolmiapilaleiri.
  3. Osallistuttava SPTJ:n vuosikokoukseen.
  4. Toimittava lippukunnan leirin johtajana. Johtajakoulutusjaostolle on määräaikaan mennessä ilmoitettava, millä leirillä suoritus tapahtuu. (Leireille tehtiin tarkistuskäyntejä)
  1. Partiokirjallisuus
  1. Suoritettava partiokirjallisuusmerkki (vaatimuksissa 9 kohtaa)
  2. Perehdyttävä kasvatustyötä ja yhteiskunnallista alaa koskevaan kirjallisuuteen. (Kirjat on valittava yhteistyössä johtajakoulutusjaoston ja vastaanottajan kanssa).

Yleisiä ohjeita

  • Suoritetaan johtajakoulutusjaostolle.
  • Ikä suorituksen päättyessä vähintään 23 vuotta.
  • Tutukinnon suorittamiseen saa ilmoittautua johtajakoulutusjaostolle kiertokirjeissä ilmoitettuina määräaikoina.
  • Suoritusaika enintään 7 vuotta. Tutkinnon suorittaneille jaetaan arvokirjat ja kolmiapilamerkit SPTJ:n vuosikokouksen yhteydessä. Tutkinnon suorittajia kehotetaan tarkoin tutustumaan johtajatutkintoja koskevaan ohjantalehtiseen, jossa on yksityiskohtaiset ohjeet suorittajille.
  • A-kohdan vaatimuksissa mainitut merkit tulee - vaikka suoritus on tapahtunut jo partiotyttöiässä - hallita jatkuvasti voimassaolevien vaatimusten mukaan ja pystyä sekä ohjaamaan tyttöjä niiden suoritusta varten että vastaanottamaan suorituksia.
  • Kirjallisen osan (B) suorittaminen on nykyään mahdollista vain joka toinen vuosi. Kirjalliset kysymykset annetaan kahdessa osassa. Kysymyksiin kannattaa perehtyä kunnolla ja pulmista saa mielellään keskustella johtajatovereiden kanssa. Ylimalkaiset ja häthätää kyhätyt vastaukset hylätään. Reputettu voi yrittää uudelleen. Ei ole mikään häpeä, vaan todistus todellisesta partiomielestä ja rohkeudesta, yrittää sekä tätä että muiden kohtien suorituksia useammankin kerran.
  • C-kohtaan kuuluva viiden vuoden aktiivinen toiminta johtajantehtävissä pitäisi yleensä olla yhtäjaksoisesti suoritettu. Mahdollinen keskeytyksen syy on tarkoin mainittava.
  • Suorittajan kannalta on edullisinta ja parasta aloittaa varsinainen kolmiapilatutkinnon suoritus kolmiapilaleiristä, joita yleensä järjestetään joka toinen kesä (ja tarpeen vaatiessa useamminkin). Sitä ennen on kuitenkin hankittava riittävästi leirikokemusta, kolme aikaisempaa leiriä on vähimmäismäärä. Kolmiapila-leirille pyrkijöiltä on vaadittu johtajatutkinto ja 21 vuoden ikä. Kysymyksessä on leiri, jolla asianomaisen johtajakyvyt, partiotaso ja -henki sekä leiritaidot tulevat punnittaviksi. Nuorille ja uusille partiojohtajille suositellaan johtajien leirikurssiin osallistumista ennen kolmiapilaleiriä.
  • Kohtaan C4 sisältyvää lippukuntaleirin johtamista ei pitäisi ryhtyä suorittamaan ennen kuin kolmiapilaleiri on suoritettu. Tämän ns. suoritusleirin on oltava vähintään viikon kestävä tavallinen partioleiri telttamajoituksin ja osanottajia tulee olla ainakin 15 tyttöä. Leiriä ei saa järjestää ns. pysyvillä leiripaikoilla, joissa on valmiita rakenteita ja telineitä, vaan leiriläisten on itse rakennettava kaikki alusta alkaen. Ilmoittautumisaika on yleensä toukokuun loppuun mennessä ja ilmoittautumisen yhteydessä vaaditaan tiedot suorittajasta (nimi, ikä, osoite, lpk) sekä suunnitellusta leiristä seuraavat asiat:
  1. Leiriaika ja -paikka sekä oletettu leiriläisten lukumäärä
  2. Selostus leirivalmisteluista, jäljennökset tytöille lähetetyistä leirikirjeistä.
  3. Leirin ohjelma ja päiväjärjestys.
  4. Leirinjohto ja sen jäsenten ja vartioiden välinen työnjako.
  5. Ruokalistat, muonitussuunnitelmat ja -laskelmat.
  6. Leirin varusteluettelot. Leirin jälkeen suorittaja lähettää vielä johtajakoulutusjaostolle leirikertomuksen.

Viimein Kolmiapila-kurssi järjesttiin vuonna 1975. Tämän jälkeen tyttöjen Kolmiapila-kurssi ja poikien toiminnallinen Gilwell-kurssi yhdistettiin Kolmiapila-Gilwell kurssiksi eli Ko-Giksi.


Katso myös Kolmiapila-kurssia edeltäneet tyttöjen johtajatutkinnot:

Kurssit

Johtamiskurssit

Akelakurssi | Gilwell-kurssi | Hankeohjaajakurssi | Ikäkausivastaavakoulutus |ITU-kurssi | Järjestönjohtamiskurssi | Kolmiapila-Gilwell-kurssi | Kolmiapila-kurssi | Laumanjohtajien peruskurssi | Leirinjohtajakurssi | Lippukunnanjohtajakurssi | Lippukuntakurssi | Luotsikoulutus | Partiojohtajien peruskurssi | Rajoja ja rajanylityksiä -koulutus | Ryhmänohjaajakoulutus | Sampokurssi | Sisupartiojohtajakurssi | Tervetuloa partioon -kurssi | Tervetuloa piiriin -koulutus | Valtermannikurssi | Value based leadership | Vartionjohtajien peruskurssi | Vartionjohtajien jatkokurssi

Ohjaajakurssit

Ohjaajakoulutus | Alueohjaajakurssi | Ohjelmaohjaajakurssi | Koulutusohjaajakurssi | NLK | NTC II

Taitokurssit

Ensiapukurssi | Erätaitokurssi | Erätaitoperuskurssi | Erätaitojatkokurssi | Eräopaskurssi | Etsintäkurssi | Hankeohjaajakouluttajakurssi | Jäätikkö- ja vuoristovaelluskurssi | Kiipeilykurssi | Koulutusvastaavakoulutus | Köysityökurssi | Leikkikurssi | Lippukuntalehtikurssi | Leirinjohtajakurssi | Muonittajakurssi | Nuotiokitarakurssi | Partiokouluttajakurssi | Partiomatkailukurssi | Rummutuskurssi | Seppokurssi | Viestikurssi | Viestintäkoulutus

Kilpailukurssit

Järjestelytoimikuntakurssi | Kilpailunjohtajakurssi | Partiotaitokilpailujen järjestämiskurssi | PT-kisatoimitsijakurssi | Rastipäällikkökurssi | Tulospalvelukurssi | Valvojakurssi

Meripartiokurssit

Veneenohjaajakurssi | Förstikurssi | Saaristokipparikurssi | Kipparikurssi | Pelastautumiskurssi | Tutkakurssi