Nuusku

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.
Nuusku
Leikkijät
Määrä: Vähintään kaksi leikkijää
Ikä: 7+
Yleistä
Kesto: 30-60 min
Leikkialue: Ulkona
Tarvikkeet: Kompassi, hakemiset

Leikin idea

Leikin idea on opettaa sudenpentuja suunnistamaan ja totuttaa alusta alkaen lapset kompassin käyttöön suunnistaessa. Myös suunnanoton ideaa aloitetaan tässä leikissä lähestyä.

Miten leikitään

Johtaja on aikaisemmin maastoon piilottanut erinäisiä asioita mitä pikku partiolainen voi metsään hukata temmeltäessään (päällystetyt paperilaput kelpaa mainiosti, johtajan kannattaa olla tarkkana, että asiat menevät tarkasti oikeaan ilmansuuntaan). Tälläisiä hyviä esineitä on esim. puukko, partiohuivi tai kotiavaimet. Sudenpennut jaetaan 2-3 hengen ryhmiin ja yhdelle ryhmälle annetaan yksi kompassi. On ehkä hyvä käydä läpi vielä kerran ilmansuunnat tai vaikka piirtää ilmansuunnat yhdelle paperille, jota sudenpennut voivat käydä katselemassa ja ihmettelemässä mikä suunta oli missäkin välissä. Johtajalla on kadonneista tavaroista erilaisia tarinoita, jotka paljastavat aina selkeästi ilmansuunnan mihin tavara on piilotettu. Johtaja lukee aina yhden tarinan kerrallaan yhdelle ryhmälle, joka lähtee etsimään hukkunutta tavaraa saman tien. Näin sudenpennut joutuvat katsomaan kompassia ja pohtimaan missä päin on mikäkin ilmansuunta ennenkuin sinkoavat hakemaan tavaraa piilostaan.

Vihjetarinoita

  • Mauno lähti kololta kotia kohti. Hänellä oli ollut tosi huippu kokous. Kotiin tulleessaan Mauno huomasi, että hänen partiohuivinsa oli pudonnut lähimetsään, jonka läpi hän oli tullut kotimatkallaan. Mauno meni takaisin metsän reunaan ja alkoi pohtimaan mistä suunnasta hän tuli, ja lopulta hän päätti tulleensa idästä.
  • Sara löysi koulun pihamaalta pipon ja päätti tomerana palauttaa sen koulun vahtimestarille. Koulun vahtimestari uteli saralta mistä päin koulunpihaa hän oli pipon löytänyt. Sara oli ihan täysin varma, että se oli etelässä.
  • Johtaja Toni leikki vartsulaisten kanssa lipunryöstöä rajatulla alueella. Leikin jälkeen hän huomasi, että hänen kotiavaimensa oli jossain leikkialueella. Toni tajusi olleensa piilossa isossa puussa, jonka juurelta todennäköisesti löytyisi avaimetkin. Toni kehoitti kaikkia etsimään puuta koillisesta.