Ohjelmauudistus 2010/Johtajan kansio/Seikkailijat/suunnistus

PartioWikistä
Versio hetkellä 5. toukokuuta 2008 kello 00.21 – tehnyt HeidiN (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

SUUNNISTUSPAKETTI

Suunnistuksen perusteiden opettelu jatkuu koko seikkailijaohjelman ajan. Suunnistamista voi oppi vain suunnistamalla. Ennen metsään syösymistä täytyy kuitenkin opetella perusasiat kartasta ja kartanluvusta. Yksi suunnistuskerta vuodessa ei tietenkään riitä mihinkään. Suunnistakaa seikkailijoiden kanssa aina kun mahdollista. Voitte myös harjoitella eksymistä useampaan kertaan. Se kehittää huomiokykyä ja luottamusta omaan osaamiseen.


KARTTA

Kartta on pienennetty kuva maastosta, ja siihen on merkitty erilaiset maastokohteet sovituilla merkeillä. Karttoja on monenlaisia eri tarkoituksia varten, esimerkiksi maastokartta ja ulkoilukartta retkeilyyn, suunnistuskartta suunnistuskisoihin, opaskartta kaupunkiolosuhteisiin, merikartta merelle jne.

Kartan pitää olla uusi, jotta siihen voi luottaa. Karttaa ei saa kopioida ilman lupaa. Mustavalkoiset kopiot ovat myös huonoja, sillä niistä ei erota esimerkiksi polkuja, korkeuskäyriä ja ojia toisistaan. Opeta joukkuettasi käyttämään ensimmäiseksi sellaisia karttoja, joita lippukuntasi tavallisesti käyttää, eli jos retkeilymaastostanne on tehty suunnistuskartta, voitte käyttää sitä, mutta maastokartta on aina käyttökelpoinen. Karttoja tulee käsitellä kunnioittavasti. Ne säilytetään karttalaukussa suojassa sateelta.

Yleisimmin käytetty kartta on ns. maastokartta. Karta on tehty niin, että yläreuna osoittaa pohjoiseen, alareuna etelään, oikea reuna itään ja vasen länteen. Kartan mittakaava kertoo kuinka paljon pienennetty kuva karttaa mastosta on. Se ilmaistaan tavallisesti numeroina, esimerkiksi 1:20 000. Tiputtamalla kaksi nollaa pois saat oikean matkan maastossa, toisin sanoen 1 cm kartalla vastaa 200 metriä maastossa. Kuljettava matka mitataan kartalta kompassin millimetrimitalla. Se muutetaan kartan mittakaavan avulla metreiksi. Askelparilla selvitetään matkan pituus. Oman askelparin saa selville mittaamalla kuinka monta askelta 100 metrin matkaan menee. Ota huomioon, että erilaisissa maastoissa ja erilaisilla kulkunopeuksilla askel vaihtelee.

KOMPASSI

Kompassi on suunnistajan toinen tärkeä apuväline. Näkyvien kiintopisteiden puuttuessa on maastossa kuljettava suunnassa kompassin avulla. Kehoita seikkailijoitasi hankkimaan peruskompassit, ne eivät ole edes kovin kalliita.


EKSYMINEN

Todennäköistä on, että jokainen vartio eksyy joskus. Eksymistä voi kuitenkin ehkäistä kertaamalla suunnistustaitoja sekä kartan ja kompassin käyttöä. Myös eksymistä on hyvä harjoitella retkillä ja kokouksissa. Kun on turvallisissa olosuhteissa ollut ”eksyksissä”, niin tositilanteessakaan ei paniikki iske.

Kun eksytään, kannattaa muistaa, että Suomessa on hyvin vähän paikkoja, joista on enemmän kuin 10 kilometriä maantielle. Nämä alueet ovat Käsivarren itäosissa, Utsjoella, Enontekiöllä ja merellä. Eksyminen ei ole häpeä. Kukaan ei ole mestarissuunnistaja syntyessään. Vain harjoittelemalla oppii suunnistamaan. Eksymisen jälkeen on aina hyvä käsitellä asia ja miettiä, mikä meni pieleen. Jälkeenpäin tilanne voi naurattaa.


Jos eksytään (Huoneentaulu, vj:n käsis) • Todetaan tilanne. • Pysytään rauhallisina, yhdessä ja pidetään tauko. Syödään. • Merkitään kartalle viimeinen varma paikannus ja muistellaan, milloin siellä oltiin. Nyt on jo tiedossa summittainen alue, jossa ollaan. • Muistellaan viimeisiä kulkusuuntia. Epämääräinen alue pienenee. • Tarkastellaan ympäröivää maastoa ja kiintopisteitä, vertaillaan niitä karttaan. Vertailua helpottaa kartan kääntäminen pohjois-eteläsuuntaan ja siirtyminen näköalapaikalle. Mietitään, ollaanko vielä kartalla vai sen ulkopuolella? • Jos paikanmääritys ei vieläkään onnistu, lähdetään kulkemaan kohti ennalta valittua pelastautumissuuntaa lähimpään suureen kiintopisteeseen: tunturi, joki, tie. • Jos sää on todella huono tai ollaan väsyneitä tai erimielisiä, pysähdytään syömään tai leiriydytään ensimmäiseen sopivaan paikkaan ja levätään kunnolla. Huonon sään on aina annettava mennä ohitse. • Eksynyttä joukkoa ei pidä ajattaa näännyksiin toiveajattelulla pikaisesta poispääsystä tai hajottaa pienempiin ryhmiin. • Jos ollaan jo pidempään oltu tietymättömissä ja on oletettavaa, että etsijät on lähetetty perään, on tehtävä itsensä näkyväksi parhaalla mahdollisella tavalla: maanpintaa rikkomalla, merkkitulia käyttämällä tai laittamalla jotain suurta ja värikästä näkyville.


Jos eksyt ilman karttaa ja kompassia, on hyödyllistä osata katsoa ilmansuunnat luonnonmerkeistä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että yksi luonnonmerkki ei riitä vahvistamaan suuntaa, vaan merkkejä tarvitaan useampia.

KUVA!!!

Aurinko – Suuntaa tuntiviisari aurinkoon. Talviaikana puolitetaan tuntiviisarin ja 12 välinen kulma, kesäaikana tuntiviisarin ja klo 13 välinen kulma. Tämä kulman puolittaja osoittaa etelään.

Etelä – Muurahaiskekojen loivin sivu osoittaa etelään ja keot ovat kivien eteläpuolella. Yksinäisessä puussa on etelän puolella eniten oksia ja ne ovat myös muita oksia kookkaampia ja tuuheampia. Koivussa valkea tuohi ulottuu alimmaksi etelän puolella. Jäkälät kasvavat kuusen ja kiven eteläpuolella. Keväällä on etelän puolella pälviä lumessa.

Pohjoinen – Kivet ja puut sammaloituvat enemmän ja korkeammalta pohjoisen puolella. Pohjoinen löytyy myös tähtikuvioita tutkimalla. Vedä viiva suoraan Otavan kahden viimeisen tähden kautta ja jatka viivaa, noin viiden tähden välin pituisen matkan päässä on Pohjantähti, latinaksi Stella Polaris, joka on aina pohjoisessa.



MAASTOKARTAN KARTTAMERKIT JA VÄRIT (kuva!)

Maaston muodot, korkeuskäyrät, mäet ja kumpareet, kuvataan ruskealla värillä. Korkeuskäyrät kertovat kuinka korkea maasto ko. kohdassa on. Mitä lähempänä viivat ovat toisiaan, sitä jyrkempää maasto siinä on. Jyrkännettä varten on olemassa oma merkki.

Mustalla värillä kuvataan kiviä, polkuja, teitä ja aitoja. Rakennukset merkitään suorakaiteen muotoisiksi. Asuinrakennukset ovat mustia ja ulkorakennukset kuvataan ääriviivoilla. Rappeutunut rakennus tai katos kuvataan katkoviivoilla.

Keltainen kuvaa avointa kasvillisuutta, esimerkiksi peltoa tai niittyä. Pellon reunat merkitään yhtenäisellä viivalla. Niityt merkitään pisteviivalla. Peltojen ja niittyjen kanssa kannattaa olla tarkkoina, sillä ne menevät helposti sekaisin.

Sininen kuvaa vesistöjä, järviä, jokia, lampia, ojia ja puroja. Rantaviiva on yhtenäinen musta viiva. Jos rantaviiva on epämääräinen, se merkitään pisteviivalla. Vedessä syvyydet merkitään ruskeilla syvyyskäyrillä.


SEIKKAILIJAOHJELMAN SUUNNISTUSAKTIVITEETIT

P13 Karttamerkit

  • Osaan yleisimmät karttamerkit

P14 Kaupungin kartta

  • Osaan lukea osoitekarttaa ja kulkea sen avulla kaupungissa

E14 Suunnistan kartan kanssa

  • Seikkailija suunnistaa maastossa teitä ja polkuja pitkin

E15 Suunnistan konkarin kanssa

  • Seikkailija kokeilee suunnistamista maastossa ja suunnalla kulkemista

E16 Eksyminen

  • Seikkailija osaa toimia eksymistilanteessa

L12 Mittakaava kartalla

  • Ymmärrään mittakaavan merkityksen ja tutustun erilaisiin karttoihin

L13 Suunnan otto

  • Harjoittelen suuntimista ja suunnan avulla kulkemista

L14 Etäisyydet

  • Harjoittelen etäisyyksien arviointia metsässä

I11 Suunnistaminen yksin

  • Suunnistan yksin tutussa maastossa tai tukiradalla tai viuhkasuunnistuksena