Pillinaru

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Erivärisiä pillinaruja

Pillinaru on yhtenäinen punoslenkki, jossa on sekä kiinteä että liikkuva osmonsolmu. Naru asetetaan niskan takana huivin taitteen alle ja edessä huivin päälle. Toisessa päässä oleva silmukka kiinnitetään partiopilliin, jota pidetään vasemmassa taskussa (esimerkiksi Ranskan partiolaiset pitävät pilliä oikeassa taskussa). Vanhoissa paitamalleissa lenkin pystyi kiinnittämään taskun nappiin. Pillinarun päässä voi myös pitää jotain muuta kuin pilliä, esimerkiksi USB-muistitikkua.

Ohjelmauudistus 2010 mukaiset pillinarun värit

Poikkeukset väreihin

Joissakin ruskeaa partiopaitaa käyttävissä lippukunnissa noudatetaan yhä Suomen Partiopoikajärjestön aikaisia ohjeita pillinarujen eli -nyörien väreistä kenties siksi, että ne sointuvat paremmin ruskeaan partiopaitaan. Heillä vartionjohtajalla ja johtajapartiolaisella on oikeus käyttää mustaa pillinarua ja partiojohtajilla vihreää. Muut tunnukset, joista voi päätellä partiolaisen tehtävän lippukunnassa, ovat VJ-nauhat ja hihaliljat.

Partiopilli

Partiopilli on metallinen, noin 8 cm pitkä. Pillin toisessa päässä on taittuva avainlenkki. Englannissa tämän mallinen partiopilli tunnetaan nimellä "Scout Master Whistle".

Vanhan ohjelman mukaiset pillinarun värit

  • Sinistä pillinarua käyttivät vartiolaiset.
  • Vihreää pillinarua käyttivät vaeltajat ja laumanjohtajat.
  • Mustaa pillinarua käyttivät vartionjohtajat.
  • Valkoista pillinarua käyttivät partiojohtajat.

Historiallisista naruista mainittakoon:

  • Hopeanväristä pillinarua voivat käyttää ne henkilöt, jotka ovat suorittaneet Kolmiapila-kurssin tai tyttöjen toisen luokan johtajatutkinnon. Hopeinen käpy, joka on kiinni hopeisessa pillinarussa ilmaisee, että kantaja on suorittanut tyttöjen ensimmäisen luokan johtajatutkinnon eli on väitellyt "partiotohtoriksi" (10 henkilöä). Hopeista pillinarua ei enää jaeta.

Pillinarun tekeminen

Oheiset kuvat ohjeistavat pillinarun tekemisen.

Pillinaru ohje osa1.jpg
Pillinaru ohje osa2.jpg
Pillinaru ohje osa3.jpg