Pohjanmaan Partiolaiset/piirin kokous

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Piirin kokous käyttää piirin toiminnassa sen korkeinta päätäntävaltaa. Piiri kokoontuu sääntöjen mukaisesti kaksi kertaa vuodessa. Tämän lisäksi voidaan pitää ylimääräisiä kokouksia. Pohjanmaan Partiolaiset on viimeksimainittuja pitänyt piirihallituksen henkilövaalien täydentämiseksi kaksi kertaa, tammikuussa 2012 ja 2013.

Vuonna 2008 ei kevätkokousta pidetty. Syynä oli vasta toimintansa aloittaneen piirin tilanne: kevätkokouksen päätettäväksi kuuluvia asioita (esim. edellisen hallituksen tili- ja vastuuvapaudesta päättäminen) ei silloin vielä ollut kertynyt.

Luettelo Pohjanmaan Partiolaisten jäsenkokouksista

Piirin kevät- ja syyskokoukset järjestetään vuorotellen piirin pohjois-, keski- ja eteläosassa. Ylimääräiset kokoukset on pidetty piirin luottamaushenkilöpäivien yhteydessä ja ko. päivien pitopaikkakunnalla. Taulukossa varsinaisten kokousten pohjavärinä on etelän paikkakuntien kohdalla punertava, keskiosan paikkakuntien kellertävä ja pohjoisosan paikkakuntien sinertävä.

Pohjanmaan Partiolaiset on pitänyt jäsenkokouksiaan seuraavasti:

päiväys tyyppi kokouspaikka edustettuja lippukuntia(1 edustettuja ääniä huom. kokouksen puheenjohtaja linkki pöytäkirjaan
29.9.2007 piirin perustava kokous Kokkola 57 57   Jarkko Mäkinen, Tampereen Kotkat [1]
kevätkokous 2008 - - - kevätkokousta 2008 ei pidetty vasta olleen perustamiskokouksen takia. - -
11.10.2008 syyskokous 2008 Oulu 23/82 ?/142   Antti "Aake" Kerola, Toimarit [2]
21.3.2009 kevätkokous 2009 Seinäjoki 57/82 ?/142   Maritta Sipilä, Simpsiön Karhut [3]
31.10.2009 syyskokous 2009 Kokkola 16/82 ?/142   Virve "Leuku" Pulkkinen, Pateniemen Polunpolkijat [4]
20.3.2010 kevätkokous 2010 Oulu 20/82 42/142 Piirin historian ensimmäinen lippukunta-café, jossa tehtiin toiminnansuunnittelua 2011-12. Hannu "Hande" Luukinen, Limingan Niittykärpät [5]
9.10.2010 syyskokous 2010 Seinäjoki 20/82 ?/142 Lippukunta-cafén aiheena piirieiri 2012 Jaakko "Piitu" Piitulainen, Kurikan Korvenkävijät [6]
19.3.2011 kevätkokous 2011 Kokkola 18/82 38/142 Lippukunta-café. Timo "Hissu" Tuovinen, Samposet [7]
15.10.2011 syyskokous 2011 Oulu 18/82 38/128 Lippukunta-cafén aiheena kasvu. Markku Lukkarinen, Pohjan Veikot [8]
15.1.2012 ylimääräinen kokous Kauhava ?/82 ?/128 Kokous pidettiin Tuulevat- luottamushenkilöpäivien yhtydessä. ?  
24.3.2012 kevätkokous 2012 Lapua 16/82 35/128 Lippukunta-cafén aiheena laatu. Leena Takamaa, Simpsiön Karhut [9]
6.10.2012 syyskokous 2012 Kokkola 20/83 45/131 Lippukunta-cafén aiheen aikuisten rekrytointi ja lippukunnan ulkosuhteet. Valitsematta jäivät talousryhmän puheenjohtaja ja projektiministeri. Koulutusryhmän puheenjohtajan tultua valittua piirin varajohtajaksi myös koulutusryhmän puheenjohtaja tuli avoimeksi. Arttu Tanner, Oulun Metsänkävijät [10]
13.1.2013 ylimääräinen kokous 2013 Ylivieska 11/83 21/131 Piirihallitusta täydennettiin projektiministerin sekä talousryhmän ja koulutusryhmän puheenjohtajan osalta. Arttu Tanner, Oulun Metsänkävijät [11]
23.3.2013 kevätkokous 2013 Oulu 20/83 45/131 Lippukunta-caféssa aiheina Myötäpäivät 2013, talvileiri 2015, aikuisuus ja avoimmuus. Kokous jätti piirin historiansa ensimmäisen julkilausuman "Perheillä on oikeus yhteiseen ja monipuoliseen harrastukseen" Tommi Salo, Viessojat [12]
5.10.2013 syyskokous 2013 Seinäjoki 19/83 41/127 Lippukunta-caféssa käsiteltiin toiminnanalojen ajankohtaisia asioita. Kokous jätti julkilausuman "Lapsilla ja nuorilla on oltava tekemisen paikkoja!". Jari Nieminen, Härmän Tähystäjät [13]
12.1.2014 ylimääräinen kokous 2014 Oulu 14/83 36/127 Kokous pidettiin Tuulevat- luottamushenkilöpäivien jälkeen. Kokous valitsi piirinjohtajan ja projektiministerin molempien pestien tultua auki edeltäjien erottua tehtävistään. Piirin varajohtajan pesti tuli auki entisen varajohtajan tultua valituksi piirinjohtajaksi. Tommi "Ruma" Haarala, Pohjolan Pirteät [14]
22.3.2014 kevätkokous 2014 Kokkola 16/83 41/127 Kokous jätti julkilausuman "Laadukas partiotoiminta vaatii tiloja ja retkeilymaastoja". Valtteri Karhu, Vaasan Metsäveikot [15]
4.10.2014 syyskokous 2014 Oulu 18/84 40/134 Julkilausuman otsikkona oli "Nuorisotyö tarvitsee aikuisten tukea". Petteri Juusola, Pohjan Veikot [16]
21.3.2015 kevätkokous 2015 Seinäjoki 22/84 52/134 Julkilausuman otsikkona oli "Turvallisesti yhdessä - ohjeistus tukee lasten ja nuorten kasvua partiossa". Lippukunta-cafén aiheena puolestaan oli mm. Roihu-finnjamboree, kansainvälisyys, kasvuprojekti Noste, samoaja- ja vaeltajaohjelma. Maritta Sipilä, Simpsiön Karhut  
3.10.2015 syyskokous 2015 Kokkola 18/84 47/ Julkilausuman otsikkona oli "Yhteisvastuukeräys mahdollistaa partion yhä useammalle". Kahvin aikana vaihdettiin kokemuksia oman lippukunnan hyvistä toimintatavoista ja puitiin sääntömuutosesitystä. Essi Mäyrä, Pohjan Ilves [17]
10.1.2016 ylimääräinen kokous 2016 Oulu 13/83 32/127 Kokous pidettiin Tuulevat- luottamushenkilöpäivien jälkeen. Kokous valitsi piirihallitukseen koulutuksesta ja aikuistuesta vastaavan jäsenen. Riitu Kerola Oulun Valppaat [18]
19.3.2016 kevätkokous 2016 Oulu 18/83 46/127 Julkilausuman otsikkona oli "Partiolainen on kaikkien kaveri". Kahvin aikana oli käsittelyssä mm. Myötäpäivät 2017, alueiden välinen yhteistyö ja piirin kaksivuotislinjaukset. Reijo Sallinen Oulun Metsänkävijät [19]
1.10.2016 syyskokous 2016 Seinäjoki 23/83 51/127 Kokous ei jättänyt julkilausumaa. Kahvin aikana kerättiin mm. "kolme toivetta lippukunnalta" Katja Jokinen, Vaasan Partiotytöt [20]
26.3.2017 kevätkokous 2017 Raudaskylä 23/80 57/140 Julkilausuman otsikko oli "Partion säilyttävä matalan kynnyksen harrastuksena" Arttu Tanner, Oulun Metsänkävijät  
2017 syyskokous 2017 Oulu -/- -/- "Parempaa johtamista nuorten turvaksi" Arttu Tanner, Oulun Metsänkävijät  
25.3.2018 kevätkokous 2018 Lapua 26/85 65/145 Julkilausuman otsikko oli "Partio tarvitsee tilaa yhteiskunnassa" Miikka Rautavirta, Vaasan Metsäveikot  

1) oikeanpuoleinen luku viittaa kaikkien lippukuntalistaan merkittyjen lippukuntien määrään. Näistä kaikki eivät ole piirin jäseniä eivätkä näin ollen äänioikeutettuja. Esim. kevätkokouksessa 2015 äänioikeutettuja lippukuntia oli 78. Kevätkokous 2016:n luvussa taas lienee pelkät jäsenlippukunnat mukana laskussa.