The MobileFrontend should be working again on the ScoutWikis

Ensiapupakkaus

Kohteesta PartioWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Autoon tarkoitettu ensiapulaukku.

Ensiapu?pakkaus on tärkeä varuste jokaisella retkellä, leirillä ja vaelluksella. Olipa tapahtuman pituus tai luonne mikä tahansa, perusensiapuvälineitä pitää aina olla ulottuvilla. Yleensä lippukunnilla on varastossa oma isompi ensiapulaukku, jota kannetaan mukana isommissa tapahtumissa. Se voi olla esimerkiksi työkalupakki, jossa on ensiapuvälineitä. Oman ryhmän retkille tarvitsee ottaa mukaan ainakin välttämättömin. Ensiapupakkauksen tunnistaa yleensä punaisesta tai vihreästä rististä, joka näyttää +-merkiltä.

Valmiita ensiapupakkauksia saa lähi-Prismasta tai esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin verkkokaupasta.

Erilaiset ensiapupakkaukset

Myynnissä on monenlaista ensiapupakkausta. Ne on yleensä koottu tiettyyn tarkoitukseen, kuten autoiluun, veneilyyn tai matkailuun. Omaan tarkoitukseen parhaan ensiapulaukun saa kokoamalla sellaisen itse tai ostamalla valmiin pakkauksen ja täyttämällä sitä mielensä mukaan. Valmiin pakkauksen mukana tulee myös ensiapulaukku, joka kertoo muillekin laukun sisällöstä. Toki pakkaukseen voi kirjoittaa sen käyttötarkoituksen tai laukun voi myös tehdä itse.


Perusensiapulaukku

SPR:n perusensiapulaukku sopii hyvin yleisiin tarpeisiin.


Sisältö:

  • Haavaside, 10 cm x 20 cm (2)
  • Sidetaitos, 7,5 cm x 7,5 cm (10)
  • Joustoside, 8 cm x 4 m (1)
  • Joustoside, 6 cm x 4 m (2)
  • Kolmioliina, kuitu (3)
  • Haavapyyhe (4)
  • Laastaripussi (6)
  • Ihoteippi 1,25 cm x 9,1 m (1)
  • Suojaside, 30 cm x 60 cm (2)
  • Suojakäsine (4)
  • Elvytyssuoja (1)
  • Avaruuslakana (suojapeite) 140 cm x 220 cm (1)
  • Turvaleikkuri (1)
  • Kynä (1)
  • Hätäensiapuohjeet (1)
  • Korvaushakemuskaavake (1)

Auton ensiapulaukku

Jokaisessa autossa tulisi olla ainakin jonkin asteiset ensiapuvälineet ilmiselvästä syystä.
Tämä laukku ei paljoa eroa perusmallista.

Sisältö:

  • Kiinnitysteippi (2,5 cm x 5 m)
  • Laastarit (10 x 6 cm) 8 kpl
  • Ensiapuside (8 x 10 cm) 3 kpl
  • Ensiapuside (10 x 12 cm)
  • Suojaside (60 x 40 cm) 2 kpl
  • Suojaside (80 x 60 cm)
  • Joustoside (6 cm x 4 m) 2 kpl
  • Joustoside (8 cm x 4 m) 3 kpl
  • Lämpöpeite (160 x 210 cm)
  • Sidetaitos (10 x 10 cm) 6 kpl
  • Kolmioliina (136 x 96 x 96 cm) 2 kpl
  • Kulmasakset (14,5 cm)
  • Suojakäsineet 4 kpl
  • Ensiapuohjeet
  • Elvytyssuoja
  • Haavapyyhe 2 kpl
  • Korvaushakemuskaavake


Retkeilijän ensiapupakkaus

Tämä pakkaus on pienempi ja kevyempi kuin edellä mainitut. Se mahtuu rinkan sivutaskuun (riippuen tietysti rinkasta).

  • Foliolämpöpeite
  • Itseensä kiinnittyvä tukiside
  • Idealside
  • Kolmioliina, kuitu
  • Ensiapuside 2kpl
  • Joustava sideharsorulla
  • Tarttumaton haavatyyny, steriili (4kpl)
  • Kuitukangastaitos, steriili (2kpl)
  • Ihoteippi
  • Laastarilajitelma (20kpl)
  • Antiseptinen haavapyyhe (4kpl)
  • Kylmägeeli
  • Kertakäyttöiset vinyylikäsineet
  • Sakset
  • Kertakäyttöpinsetit
  • Hakaneulat (6kpl)
  • Urheiluteippi (1 kpl)

Ekstrana voi vielä lisätä

  • Jääpussi (talvella pois painamasta)
  • Särkylääkearkki, allergialääkearkki, hydrokortisoni
  • Desinfiointiaine
  • Pieni ensiapuopas
  • Haavasidoksia
  • Rakkolaastareita
Retkeilykäyttöön tarkoitettu ensiapupakkaus.

Lähteet