Eräpartiolippukunta
Eräpartiolippukuntien toiminta on laadultaan – nimensä mukaisesti – erähenkistä. Eräpartiolaisten toiminnassa erätaitojen ja -tietojen opettelun ja niiden käytäntöön soveltamisen pitäisi painottua keskimääräistä lippukuntaa enemmän. Tämä ilmenee eri lippukunnissa monin tavoin, mutta yhdistävänä tekijänä on maastossa liikkuminen: vaativat riihitykset, maastoretket ja metsäleirit.
Koroisten Ritarit ovat tehneet erityisen suoritusohjelman, jossa erätaidot painottuvat enemmän kuin Suomen Partiolaisten suoritusohjelmassa. Myös monet muut lippukunnat ovat tehneet erilaisia asioita parantaakseen erähenkisen toiminnan laatua.
Myös nykyisestä peruspartio-ohjelmasta voi soveltamalla saada eräpartiomaisen valitsemalla sopivat taitomerkit. Tällaisia ovat esimerkiksi leirinrakentaja, suunnistus, tapaturmat ja tulentekijä. Erähenkisyys ei riipu niinkään ohjelmasta saati paidasta, vaan johtajien linjanvedoista.
Perinteen mukaan eräpartiolaiset käyttävät ruskeaa partiopaitaa. Monet myös suorittavat Jänkäsusi-merkkejä, ja useassa näistä lippukunnista partiojohtajat käyttävät paidassaan hihaliljaa.
Historia
Eräpartion juuret ovat Suomen Partiolaisten syntyajoissa 70-luvun alkupuolella. Poliittisesti aktiivisella ajalla partio tiukkoine suorituksineen ja univormuineen ei ollut muodikas, joten niin partio-ohjelma kuin -paitakin uudistettiin. Osa lippukunnista ei merkkien vähyydestä, college-paidoista ja ohjelman suuresta valinnaisuudesta pitänyt, joten ryhdyttiin vastarintaan. Tämän ruskean linjan vahvinta aluetta oli Varsinais-Suomi, josta sai alkunsa myös eräohjelma. Sittemmin SP:n linja niin ohjelman kuin asunkin suhteen palasi lähemmäksi eräohjelmaa.