Explorer Belt
Explorer Belt eli EB on 18–28 -vuotiaille partiolaisille tarkoitettu kymmenen päivää kestävä ja yli 200 kilometrin pituinen, pareittain tehtävä vaellus vieraassa maassa. Suomen Partiolaiset järjestetää EB-matkan joka toinen vuosi aina parittomina vuosina.
Vaellus
Vaelluksen pääpaino ei ole matkan taittamisessa vaan kohdemaahan tutustumisessa. Käytännössä tavoitteeseen päästään suorittamalla erilaisia projekteja, joista selviäminen vaatii kontaktia paikallisen väestön kanssa. Vaelluspari pitää vaelluksestaan vaelluspäiväkirjaa, lokia, johon projektit kirjataan. Tähän saakka projektit ovat sisältäneet mm. kulttuuriin, historiaan, ihmisiin ja väestöön sekä heidän tapoihinsa liittyviä tehtäviä.
Vaelluksen jälkeen tuomarit (matkanjohtaja, edellisen matkan johtaja, sekä paikallinen tuomari) tutustuvat vaellusparien suoritukseen haastatteluin sekä lukemalla päiväkirjat. Noin viiden päivän päästä maaliintulosta järjestetään juhlaillallinen, Presentation Dinner, jonka aikana vaeltajat palkitaan suorituksestaan. Tuomaroinnin ja illallisen jälkeen maahan tutustutaan isommalla porukalla oheismatkalla.
Kaikki hyväksytysti vaelluksensa suorittaneet saavat partiovyöhönsä EB- vyömerkin ja osa itse vyön, Explorer Beltin. EB- vyö ei lankea automaattisesti jokaiselle osallistujalle, se pitää ansaita. EB- vyö on vaaleanruskea ja siinä on pronssinen solki, jossa kuvattuna liljakompassi. Vyötä voi käyttää partiovyön asemasta. EB– vyömerkki voidaan kiinnittää partiovyöhön muiden metallisten tapahtumamerkkien tapaan.
EB Suomessa
Tiettävästi suomalainen Explorer Belt sai alkunsa, kun englantilaiset järjestivät oman suoritusvaelluksensa Suomessa Pohjois-Karjalassa vuonna 1981 tai 1982. Matkajärjestelyissä oli tuolloin auttamassa useita suomalaisia partiojohtajia, jotka innostuivat Explorer Beltin järjestämisestä. Ensimmäinen oma Explorer Belt järjestettiin yhdessä englantilaisten kanssa.
1990-luvun lopulla ja 2000 -luvun alussa suomalaisia Explorer Beltejä järjestivät sekä EB- kilta että SP:n asettama "Itä-EB- työryhmä". Nykyään voimavarat on yhdistetty ja kaikki Explorer Beltit järjestää Suomen Partiolaisten EB- kilta, jonka tehtävänä on ylläpitää ja valvoa suoritustasoa. EB- killan jäseniä ovat kaikki EB:nsä suorittaneet vaeltajat, käytännössä entiset matkanjohtajat.
Suomessa EB:n järjestää aina edelisen matkan osallistujista koottu johtajisto. Nykyisin EB-matka kestää kokonaisen kuukauden, sillä vaelluksen ja PD:n jälkeen koko ryhmä tutustuu kohdemaahan yhdessä parin viikon kiertoajelulla. Tämäkään ei kuitenkaan ole mikään tyypillinen turistimatka, vaan EB:n salamyhkäinen henki jatkuu aina kotiinpaluuseen saakka.
SP:n ja EB-killan järjestämät Explorer Beltit
- 1983
Itävalta (yhdessä englantilaisten kanssa)
- 1986
Irlanti
- 1989
Kanada
- 1991
Iso-Britannia / Skotlanti
- 1993
Saksa
- 1994
Tanska
- 1995
Iso-Britannia / Wales
- 1996
Unkari
- 1997
Itävalta
- 1998
Tšekki
- 1999
Iso-Britannia / Skotlanti
- 1999
Puola (Itä-EB)
- 2000
Slovenia (Itä-EB)
- 2001
Sveitsi
- 2001
Latvia (Itä-EB)
- 2002
Tšekki (Itä-EB)
- 2003
Irlanti
- 2005
Itävalta
- 2007
Ranska
- 2009
Iso-Britannia
- 2011
Saksa
- 2013 BENELUX-maat (
Belgia,
Alankomaat ja
Luxemburg)
- 2015
Italia
- 2017
Unkari
- 2019
Sveitsi
- 2023
Tšekki
Lisäksi eri lähteissä mainitaan EB:n järjestetyn myös Virossa joinakin vuosina.
Explorer Belt ulkomailla
Explorer Belt -vaelluksia järjestävät ainakin myös Irlannin, Yhdistyneen Kuningakunnan, Saksan, Ruotsin, Norjan ja Sveitsin partiolaiset.
- Irlantilaisten vaellus on vastaavanlainen kuin Suomessa. Vuoden 2007 alussa irlantilaisten suoritukseen lisättiin sata kilometriä matkaa, jonka saa kulkea julkisilla kulkuvälineillä.
- Brittien suorituksessa ei tarvitse kävellä vaan matkat saa taittaa julkisilla kulkuvälineillä. Vaelluksen tarkoitus on tutustua vieraaseen maahan ja suorittaa erilaisia projekteja.