Tunnettuja suomalaisia, joilla on partiotausta

PartioWikistä
(Ohjattu sivulta Henkilo fi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tällä sivulla esitellään suomalaisia henkilöitä, jotka ovat toimineet partiolaisina. Sivulle on otettu sellaisia henkilöitä, jotka tunnetaan laajoissa piireissä mutta joille ei ole PartioWikissä tehty omaa sivua.

Riku Rantala

Riku Rantala tunnetaan Madventures ohjelmasta. "En olisi koskaan lähtenyt tekemään Madventuresia ja käynyt yli 50 maassa, reissannut yli puolta miljoonaa kilometriä ja taittanut yli tuhatta matkapäivää, jos en olisi ollut nuorena partiossa", Rantala kertoi Huima 2012 -leirillä.

Risto Vahanen

Risto Vahanen tuli valtakunnantasolla tunnetuksi jouduttuaan keväällä 2000 Abu Sayyaf- sissijärjestön kaappaamaksi. Hän oli 11 muun turistin kanssa vangittuna puolen vuoden ajan, lokakuuhuun 2000 saakka.[1]

Riston kotilippukunta on Helsingin Metsänkävijät.

Risto toimi Suomen Partiolaisten kv-asiamiehenä (WOSM) 1984-1987[2]

Riston rakkain harrastus oli aikanaan partiotyö, johon hän joutui mukaan isosiskonsa pakottamana, mutta johon hän jäi koukkuun. Risto sanoo, että partio on ollut hänelle paras esimiestyöhön ja johtamiseen valmentava koulutus. Partiossa hän sai kosketuksen myös kansainvälisyyteen; hän toimi kuusi vuotta Suomen Partiopoikajärjestön kansainvälisenä asiamiehenä ja oli mm. käynnistämässä Suomen Partiolaisten kehitysyhteistyötä Sambian ja Namibian partiolaisten kanssa.

Partiojärjestön kansainvälisen toiminnan myötä Risto ymmärsi sen, että myös oman yrityksen on kansainvälistyttävä, ilman kansainvälistä osaamista jäädään muiden jalkoihin. Kansainvälinen ulottuvuus on avannut silmät ymmärtämään sen, että Suomen on panostettava osaamisen ja teknologian kehittämiseen – nykyisillä panostuksilla emme pysy globaalissa kehityksessä mukana. Riston mukaan suomalaisen kiinteistö- ja rakennusalan, asiakkaiden ja palvelun tuottajien, tulee yhdistää voimansa alan kehittämiseksi kansainväliseksi ylivoimaklusteriksi valitsemillaan alueilla. 60-vuotishaastattelu 18.12.2013

Ansiomerkit ja muut tunnustukset

Katso myös

Katso myös:


Lähteet ja viittaukset