Jamboree On The Trail

PartioWikistä
(Ohjattu sivulta Jamboree on the trail)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jott 2006.jpg

Jamboree On The Trail eli JOTT on maailmanlaajuinen vuosittainen tapahtuma. Vuodesta 1998 JOTT on koonnut jokaisena toukokuun toisena lauantaina partiolaisia metsiin, poluille ja teille. JOTT:n tarkoituksena on saada partiolaisia liikkeelle luontoon kv-hengessä. Vuosittain tapahtumaan onkin osallistunut jopa yli 30 000 partiolaista Kanadasta Kuwaitiin ja Australiasta Suomeen. Suomessa JOTT:iin on otettu osaa vuodesta 1999 lähtien.

Historia

Kanadalainen partiopoikalippukunta vaelsi osan Trans Canada Trail retkeilyreitistöä eräänä kauniina lokakuun viikonloppuna vuonna 1997. Seuraavana maanantaina, PJ Dave Wiebe aloitti Internetin keskustelualueelle pohdiskelun vaeltamisesta ja retkeilystä. Keskustelu johti ideaan yhdestä päivästä, jolloin partiolaiset olisivat vaeltamassa millä tahansa polulla. Keskustelujen edettyä päätettiin päivästä joilloin tämä tapahtuisi - huhtikuun 25. päivänä vuonna 1998 pidettiin ensimmäinen JOTT. Päivä määräytyi sen perusteella, että silloin olisi Pohjois-Kanadassakin jo lumetonta, jolloin vaeltaminen oli helpompaa.

Lukiessaan postituslistan viestejä, Iso-Britannialainen partiolainen Kevin Thomson tahtoi päästä mukaan tapahtumaan. Hänelle tuli myöhemmin ajatus siitä, että tapahtuman ei tarvitse rajoittua Kanadaan, koska onhan maailman joka kolkalla polkuja tallattavaksi. Keskusteluryhmän muut partiolaiset olivat yhtä mieltä siitä, että tämä voisi olla maailmanlaajuinen tapahtuma.

Nimi

Kun tapahtuma oli syntynyt, alettiin keskustelemaan sen nimestä. Aluksi sitä aiottiin kutsua World Wide Walk - nimellä, koska se oli syntynyt World Wide Web:ssä. Lopuksi kuitenkin päätettiin kutsua sitä nykyisellä Jamboree On The Trail (JOTT) -nimellä.

Ensimmäinen JOTT

Ensimmäinen JOTT pidettin vain 29 viikkoa syysvaelluksen jälkeen, josta kaikki alkoi. Tapahtumalle ei ollut mitään virallista asemaa, ei rahoitusta tiedotukseen ja tieto levisi vain Internetissä ja suusta suuhun. Kaikesta huolimatta tapahtuma keräsi mielikuvituksellisen suuren määrän osallistujia. Ensimmäisessä JOTT:ssa oli yli 24 000 osallistujaa seitsemässätoista eri maassa ympäri maailmaa. JOTT on kasvanut siitä lähtien, 1999 osallistujia oli yli 30 000 ja vuoden 2000 JOTT oli vielä suurempi.

JOTT Suomessa

Suomessa JOTT:n on osallistuttu vuodesta 1999 lähtien, Vehmaan Lustasten toimesta. Muutamien vuosien suunnittelun ja pohdinnan tuloksena tapahtumaa on päätetty aloittaa tapahtuman mainostaminen koko Suomen alueelle. Vuonna 2003 JOTT sai Suomessa omat nettisivut ja sitä alettiin tuomaan aktiivisemmin yleiseen tietoon partiolaisille kautta Suomen. Osallistujia oli Keski-Suomen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen partiopiireistä yhteensä n. 100. Vuonna 2004 Suomessa oli osallistujia jo noin 250 eri piireistä ja JOTT:sta oli Partio-lehdessä myös kesällä 2004 pieni artikkeli. Tapahtumaan otettiin ensimmäistä kertaa osaa myös mm. Puolassa. Vuonna 2005 JOTT levisi laajemmalle Suomessa ja myös www-sivut laajenivat. Osallistujamäärä pysyi samoissa lukemissa kuin edeltävänäkin vuonna.

Jamboree On The Trail on kansainvälinen vuosittainen tapahtuma jokaiselle partiolaiselle. Se on ideaalinen mahdollisuus kerääntyä yhteen maailman kaikkien partiolaisten kanssa ja edistää kansainvälisyysaatetta partiossa.

Seuraavat JOTT:t

  • 9.5.2009
  • 8.5.2010
  • 14.5.2011
  • 12.5.2012
  • 11.5.2013
  • 10.5.2014
  • 9.5.2015
  • 14.5.2016
  • 13.5.2017
  • 12.5.2018
  • 11.5.2019
  • 9.5.2020

Lisätietoa