Lauri Vuolasvirta

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lauri "Lalle" Vuolasvirta
S. 1904
K. 1967
Lippukunnat
Helsingin Metsänkävijät
Tärkeimmät tehtävät
SPJ:n toiminnanjohtaja (19411945)

DCC (19351945)

Yleistä

Lauri Vuolasvirtaa pidetään 1930-luvulta sotien päättymiseen kestäneen ajanjakson kovaäänisimpänä partiovaikuttajana Suomessa. Partionimeltään hänet tunnetaan Lallena tai Korpikarhuna. Hän oli koulutukseltaan diplomi-insinööri ja toimi ilmavoimissä insinööriupseerina ennen kuin 1930-luvulla siirtyi kokopäiväseksi palkkapartiolaiseksi. Hänet tunnetaan myös Kennel-työn uranuurtajana Suomessa. Luonteeltaan hän oli ehdoton ja tulisieluinen, joka ajoi eteenpäin fanaattisella toiminnallaan kaikkea minkä katsoi milloinkin tärkeäksi. Hän oli saanut partiokasvatuksensa Helsingin Metsänkävijät–lippukunnassa, jonka toiminnassa tuolloin painotettiin suomalaiskansallisuutta. Tästä johtuen hän pyrki ajamaan suomalaiskansallisuutta koko Suomen partiokentässä, mikä johti riitoihin varsinkin ruotsinkielisten partiolaisten kanssa. Toisen maailmansodan aikana hän johti partiopoikia lähes yksinvaltaisesti ja avasi innokkaasti yhteyksiä natsi-Saksaan, jonka hän tuolloin oletti voittavan koko sodan. Kun sota lopulta päättyi ja natsi-Saksan rikokset tulivat ilmi erosi Vuolasvirta virastaan.

Tehtävät

Lauri Vuolasvirta siirtyi 1930–luvulla kokopäiväiseksi palkkapartiolaiseksi. Hän toimi muunmuassa Suomalaisen Partiopoikaliiton yliasiamiehenä ja Suomen Partiopoikajärjestön toiminnanjohtajana vuosina 1941-1945. Hän toimi myös vuosina 1935-1945 suomen DCC:nä ja oli näin tällä saralla Alfons Åkermanin seuraaja. Lisäksi hän oli pitkäaikainen Partiojohtaja-lehden päätoimittaja sekä merkittävä partiomedian ja kirjallisuuden kehittäjä: hän muuonmuassa käänsi Partiopojan kirja ja Ohjeita partiojohtajille –kirjat suomenkielelle. Lauri Vuolasvirta toimi koko palkkapartiouransa partioylijohtaja Verneri Louhivuoren alaisuudessa.

Kunnianosoitukset

Kirjat

Suomennokset: