The MobileFrontend should be working again on the ScoutWikis

Luettelo lippukuntien symboleista

Kohteesta PartioWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Symboliikan selityksiä ja symbolia käyttävien lippukuntien luettelo.

Symboli:

"merkki, tunnusmerkki, -kuva, vertauskuva" (kielitoimisto).
"...asia, joka edustaa jotakin toista asiaa, siten että niiden välillä on vain sopimuksenvarainen yhteys. Esimerkiksi lippu voi edustaa tiettyä valtiota..." (Wikipedia)

Eläimet

Ahven

Suomen yleisin kalalaji ja Suomen kansalliskala.

  • Evipartio - Aihe Evijärven vaakunasta ja melko kalaisesta järvestä.

Haukka

Haukkaa pidetään uljaana, kauniina ja jalona lintuna. Sen näkökykyä ja nopeutta on arvostettu. Haukkojen terävät piirteet, niin nokka, kynnet kuin terävä katsekin, on koettu ihmisen aseistukseen verrattavaksi statussymboliksi.

Hirvi

Hirvi on majavan ohella yksi Kanadan kansalliseläimistä. Sitä pidetään myös Norjan ja Ruotsin kansalliseläimenä. Norjassa hirveä pidetään "metsän kuninkaana". Kansantarinoissa se kuvataan yleensä rauhalliseksi, hyväsydämiseksi ja hieman yksinkertaiseksi.(Wikipedia)

  • Aitolahden Hirvi-Veikot - Aitolahti on ollut jo kauan tunnettu suuresta hirvikannasta; jo nimi Aitolahti viittaa pyyntitapaan, jossa hirviä ajettiin aitoja myöten niiden päihin kaivettuihin kuoppiin.

Ilves

Karhu

Suomen kansalliseläin karhu on ollut muinaissuomalaisille pyhä ja pelätty eläin, metsän ruhtinas. Karhu symboloi luonnossa liikkumista ja voimaa.

Kotka

Varsinkin heraldiikassa kotka on linnuista merkittävin, taivaan valtias.

"...mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy." Jesaja 40:31 on ainakin kolmella lippukunnalla tunnuslauseena:

Kurki

Suomen suurimpia lintuja, jonka muuttoaurat kertovat kevään tai syksyn koittaneen.

Kyyhkynen

Raamattu: kyyhkynen Jeesuksen kasteessa (Luuk. 3:22), kyyhkynen tuo viestin vedenpaisumuksen loppumisesta (1.Ms. 8:9-12), rauhan symboli

Metso

Piisami

Susi

Sutta pidetään eräissä intiaanikulttuureissa tiennäyttäjänä ja opettajana.

Kasvit

Kolmiapila

Partiotyttöjen kansainvälinen symboli. WAGGGS:n kolmiapilassa kultainen kuvio sinisellä pohjalla symboloi auringon paistetta siniseltä taivaalta kaikille maailman lapsille; kolme lehteä muistuttaa alkuperäisen partiolupauksen kolmesta kohdasta; kuvion alaosa on rakkauden tai inhimillisyyden liekki; lehtiruoti symboloi oikeaan suuntaan kulkemista; ja kaksi tähteä muistatuttavat partiolupauksesta ja -laista

Kuusi

Lilja

Partioliikkeen symboli.

Oravanmarja

Ruoko

Talvikki

Taivaankappaleet

Tähti

Nuotioita kuvaavia

Kuviot

Risti

Pääartikkeli: Risti

Risti esiintyy useiden lippukuntien tunnuksissa. Se kuvaa yleensä uskontoa ja se esiintyykin usein seurakuntien lippukuntien tunnuksissa.

Kolmio

NMKY:n lippukuntien tunnuksissa esiintyy usein lävistetty kärjellään seisova tasasivuinen kolmio. Tämä on NMKY-liikkeen kansainvälinen tunnus.

NNKY-lippukuntien tunnuksissa on usein sininen kyljellään makaava tasasivuinen lävistetty kolmio joka on NNKY-liikkeen tunnus.

Muut tunnukset