Ohjelmauudistus 2010/Johtajan kansio/Seikkailijat/Etelä26

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

SIIRRETTY VJ:n käsikirjasta merimerkeistä:

Ahtailla ja karikkoisilla vesillä navigointi olisi erittäin vaivalloista pelkästään merikartan ja kompassin avulla. Avuksi on keksitty merimerkit. Tärkeimpiä niistä ovat viitat, linjataulut ja loistot sekä majakat.

Vanhan lain mukaan henkilö, joka oli syyllistynyt merimerkkien muuttelemiseen tai vahingoittamiseen, hirtettiin. Vaikka laki ei nykyisin ole yhtä ankara, pidetään merimerkkien rikkomista yhä vakavana rikoksena. Tämä on ymmärrettävää, kun ajatellaan mitä tapahtuisi jos esimerkiksi öljytankkeri ajaisi karille sen vuoksi, että merimerkki puuttuu. Viitat ovat meren liikennemerkkejä. Niillä on merkitty turvallinen meritie. Viitan nimi sanoo, miltä puolelta viittaa tulee kulkea. Huomioi tosin, että oikean- ja vasenpuolisen merkin kulkupuoli määräytyy väylän nimelliskulkusuunnasta. Yleensä väylän nimelliskulkusuunta on mereltä maalle, jolloin punaiset viitat ovat vasemmalla ja vihreät oikealla. Kuvassa neljä näet viitat ja niiden karttamerkit. Pimeässä navigointia helpottavat valotunnukset ja heijastimet.

VINKKEJÄ

• Valmistakaa reimarirata talouspaperirullista tai tikuista teippaamalla ja värittämällä. Pohjoisen suunta tulee muistaa ilmoittaa. Tämän jälkeen voidaan kisata leikkimielisesti radalla leluveneitä käyttäen.

• Tehkää merimerkkirata tulitikuista ja painakaa ne pystyyn vanhaan makuualustaan. Kisatkaa siitä, mikä joukkue selvittää radan nopeimmin puhaltamalla pingis-palloa alusta loppuun. Vuoro vaihtuu kun ajaa karille.