Ohjelmauudistus 2010/Johtajan kansio/Seikkalijat/retket

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yön selkään

Useimmat seikkailijoistasi eivät ole aikaisemmin ollet yötä metsässä. Yöretki on vartion toimintaa parhaimmillaan. Sammon tärkeä tehtävä on innostaa kaikki vartiolaisensa ensimmäiselle retkelle ja antaa sellainen kuva, että retkellä tulee olemaan tosi kivaa. Vartiolaisia voi innostaa lähtemään retkelle esimerkiksi pitämällä sitä jossain määrin itsestään selvänä asiana: ”Kaikkihan me lähdetään retkelle”.


Jotta vartion ensimmäinen retki ei jää myös viimeiseksi, sammon kannattaa suunnitella retki erityisen hyvin. Ensimmäisen retken on oltava helppo, lyhyt ja turvallinen, jotta siitä jää hyvät muistot. Kun retkellä on riittävästi lämpöä ,valoa ja hyvää ruokaa, vartiolainen lähtee innokkaasti seuraavallekin retkelle.


Ensimmäinen yöretki on syytä pitää syksyllä ennen kunnon talvea. Retkestä tiedotetaan ajoissa, retkeä suunnitellaan yhdessä ja ajankohdaksi sovitaan sellainen, että se sopii kaikille. Retkikohde voi olla ihan mikä vaan, kunhan turvallisuus otetaan huomioon. Kämppäretki sopii hyvin. Retken ohjelmaan kannattaa panostaa. Ensimmäisellä retkellä ei välttämättä tarvitse kuitenkaan olla sen kummempaa teemaa kuin retkielämään tutustuminen. Retkellä pitää olla kuitenkin paljon hauskaa toimintaa, leikkejä, ulkoilua, kololla opeteltujen partiotaitojen kertaamista ja yhdessä tekemistä. Jos ensimmäisestä yöretkestä jää vain sellainen olo, että koko ajan palelsi, kamppeet olivat märkinä, oli pimeää eikä rinkasta löytynyt mitään tarvittavaa, pelotti, piti rehkiä kauheasti tai ei tehty mitään, eivät vartiolaiset uskalla retkelle uudestaan.


Yhden yön juttuja:

• Yöretki voidaan järjestää syyskuussa, lokakuussa, marraskuussa, joulukuussa, tammikuussa, helmikuussa, maaliskuussa, huhtikuussa, toukokuussa, kesäkuussa, heinäkuussa tai elokuussa.

• Yöretkelle voidaan mennä pyörällä, linjaautolla, kävellen, rullaluistimilla, veneellä, henkilöautolla, hiihtäen, paikallisjunalla, retkiluistimilla, meloen, potkulaudoilla tai vaikkapa lumikengillä.

• Yöretki voidaan tehdä lähimetsään, lpk:n retkimajan maastoon, tuttavan kesämökin tai maatilan maille, retkeilyalueelle, taustayhteisön maille, naapurilippukunnan retkimajan maastoon, kunnan virkistysalueelle tai esim. kansallispuistoon. Jokamiehenoikeuksien perusteella saa yöpyä tilapäisesti missä tahansa metsässä.

• Yöpyä voidaan teltassa, laavussa, louteessa, erätoverissa, veneessä, kiintolaavussa, autiotuvassa, kämpässä, terassilla, ladossa, kuusen alla tai vaikkapa väestönsuojassa tai autotallissa. Vain mielikuvituksettomuus on rajana.

• Tehkää salapoliisiretki, linturetki, luontoretki, kalastusreissu, ruokaretki, survivalretki, ensiapuretki, intiaaniretki, kansanperinneretki tai ihan mitä vaan ikinä keksitte