Our Chalet
Our Chalet (suom. "Meidän Vuoristomajamme") on kansainvälinen partiotyttöjen toimintakeskus ja yksi Maailman Partiotyttöjärjestön (WAGGGS) neljästä Kansainvälisestä Keskuksesta (World Centre). Se sijaitsee Adelboden ulkopuolella, Bernin Ylämaalla Sveitsissä, 1350 metriä meren pinnan yläpuolella. Vuonna 2007 keskuksen avaamisesta tuli kuluneeksi 75 vuotta.
Our Chaletin perusti Helen Storrow. Se avattiin vuonna 1932. Keskus on historiansa aikana ollut suljettuna ainoastaan yhteen otteeseen, toisen maailmansodan aikana, jolloin se palveli sotilaitten harjoitusten pakolaisten kokoamisen keskuksena. Tuon vaiheen jälkeen se avasi jälleen ovensa, ja nyt, vuosien jälkeen, se on laajentunut käsittämään useita rakennuksia. Our Chalet tarjoaa ympärivuotisia aktiviteetteja, erityistapahtumia ja konferensseja partiotytöille ja näiden johtajille eri puolilta maailmaa.
Historiaa
Päätös Kansainvälisen Keskuksen perustamisesta syntyi WAGGGS:n tapaamisessa Hollannissa vuonna 1929. Helen Storrow (1864-1944), amerikkalainen partiotyttöjohtaja ja johtajakoulutuksen kehittäjä[1], lupautui rahoittamaan perustamisen ja neljä ensimmäistä toimintavuotta sillä ehdolla, että keskus rakennettaisiin Sveitsiin. Hän ryhtyi etsimään sopivia paikkoja yhdessä sveitsiläisen partiolaisen, Ida von Herrenschwandin (1887-1961), partionimeltään "Falk", kanssa.
Sopivia paikkoja löytyi useitakin. Grindelwaldin maaperä oli sopimaton; Kanderstegissä oli jo ennestään Kansainvälinen Partiokeskus; Aeschi, joka oli Helen Storrowin oma suosikki kauneutensa johdosta. Aeschia ehdotettiin WAGGGS:n Maailmankonferenssin vuoden 1930 kokouksessa Englannin Foxleasessa. Se oli vähällä tulla valituksi mutta Falkin kerrottua, että se ei ollut riittävän korkealla vuoristossa, jotta siellä voisi harrastaa talviurheilua, se päätettiin hylätä. Robert Baden-Powell oli samaa mieltä asiasta.
Usean neuvonpidon jälkeen konferenssi päätyi nimeämään useita merkittäviä ehtoja hankkeelle.
- paikan tuli olla lähellä keskeisiä rautatielinjoja mutta kaukana turistikeskuksista
- lähettyvillä tuli olla hotelleja mutta sen ei pidä olla muotipaikka
- sen tuli olla riittävän korkealla jotta hiihtäminen olisi mahdollista talvella ja kiipeily kesällä mutta silti riittävän alhaalla, jotta sopisi sydänsairauksista kärsiville
- maa-aluetta tulisi olla riittävästi ja
- naapuruston ystävällistä
Falkin jatkotutkimukset jatkuivat Adelbodenissa, mitä hän piti täydellisenä. Ja se päätettiin hankkia. Sopimukset maan hankkimisesta kolmelta maanomistajalta allekirjoitettiin joulukuussa 1930. Kesäkuussa 1931 Storrow ja WAGGGS:n Maailmankomitean edustajat tulivat tarkastamaan paikan. Ja paikka hyväksyttiin. Paikalle annettiin nimi "Our Chalet", jotta jokainen partiotyttö voisi tuntea sen omaksi kodikseen.
Peruskivi muurattiin syyskuussa 1931 ja arkkitehti M. von Sinnerin suunnitteleman rakennuksen harjannostajaisia vietettiin joulukuun 21. päivänä samana vuonna. Helen Storrow palasi toukokuussa 1932 katsomaan valmistunutta vuoristomajaa. Falk ja kumppanit järjestivät kylän majatalossa juhlan partiokeskuksen ja kyläläisten voimakkaan yhteenkuuluvaisuuden kunniaksi.
Storrow oli toivonut saavansa erillisen, pienemmän rakennuksen keskukseen, jossa voisi käydä ja ottaa vastaan vieraita. Tämä rakennus, "Baby Chalet", valmistui päärakennuksen kanssa samaan aikaan ja on edelleen avoinna vieraille.
Molempien rakennusten avajaisia vietettiin 31.7.1932. Mukana Helen Storrowin ja Olave Baden-Powellin lisäksi oli suuri joukko kyläläisiä, partiotyttöjä eri puolilta maailmaa. Myös itse B-P oli tilaisuudessa mukana. Falk nimettiin keskuksen ensimmäiseksi "vastuupartiotytöksi" ("Guider in Charge"). Alkuperäinen ajatus oli pitää Our Chaletia auki kesällä ja lyhyen aikaa talviloman aikana mutta pian, sen suuren suosion johdosta, se päätettiin pitää avoimena ympäri vuoden.
Keskus otettiin avajaisten jälkeen välittömästi käyttöön. Ensin siellä kokousti WAGGGS:n Maailmankomitea. Tämän jälkeen kuusitoista partiotyttöä kahdeksasta eri maasta kokoontui yhden yön kestävään tapaamiseen. Tapaamisen oli kutsunut koolle Juliette Low Memorial Fund, USA:n partiotyttötoiminnan perustajan, Juliette Low:n muistorahasto. Tämä ja moni muu perinteeksi jäänyt tapaaminen sai alkunsa Our Chaletin ensimmäisten toimintavuosien aikana.
Toimintaa
Majoitusmahdollisuudet
Lähteet
Lisää aiheesta
Kansainväliset partiokeskukset ja -kodit
Partiotyttöjen Maailmanjärjestön (WAGGGS) partiokeskukset ja -kodit:
Pax Lodge | Sangam | Our Cabaña | Our Chalet | Kusafiri
Partioliikkeen Maailmanjärjestön (WOSM) partiokeskukset:
Cairo International Scout Centre | Kandersteg International Scout Centre
Kansallisia partiokeskuksia