Teema
Suomen Partiolaisten Ohjelmapainotuksia tai teemoja ovat erilaiset kattoteemat tai sateenvarjoaiheet, joita korostetaan vuoden aikana.
Partiotoiminnan kehittämiseksi keskitytään tärkeimpiin painopisteisiin ja kehityksen kohteisiin. Tätä tukemaan Suomen Partiolaiset määritteli aiemmin kolmivuotisteeman ja sen tavoitteet. Nykyään puhutaan teeman sijaan vuosittaisista ohjelmapainotuksista.
Partiopiirien edustajista koostuva Laajennettu kasvatusvaliokunta päättää vuosittaisen ohjelmapainotuksen aiheen. Painotus nousee käytössä olevasta partio-ohjelmasta ja sen toivotaan näkyvän kaikessa partiotoiminnassa kyseisen vuoden ajan. Tarkoituksena on, että painotus ohjaa tapahtumien ja retkien suunnittelua ja että painotuksen aiheet ovat osa tapahtumien ohjelmaa ja teemaa.
Teemat
- 1977: Palvelu
- Ambo 77- kampanja
- 1978: Ulkoilun ja liikunnan vuosi
- Palvelu-teemaa korostettiin palvelumerkillä, jossa oli kolme osaa. Kunkin osion suoritettuaan sai kiinnittää palvelumerkkiin palvelunuolen. Palvelumerkki jäi käyttöön vartiolaisten taitomerkkinä. Teeman aikana jaettiin paljon itsetehtäviä palvelupalloja kiitoksena palvelusta ja haasteena edelleen palvelupallolla kiittämiseen. Partiopaidan taskunnappiin kiinnitettävissä ollut "pallo" oli todellisuudessa pitkulainainen narupujos. [1]
- Matkalla metsään teemaa korostettiin toimintakilpailulla, jonka raportointi tapahtui SP:n eräryhmän laatiman vihon ja pisteytysmallin avulla. Teema huipentui Tarus-leiriin.
- Teemalla muistutettiinn, että partiossa oli kolme tasavertaista ikäkautta ohjelmineen. Teemaa toteutettiin lippukuntien peruspartioinnissa. Partiopiirit ja keskusjärjestö tukivat lippukuntia teeman toteuttamisessa erilaisin toimin. Teeman huipennus oli partion 100-vuotisjuhlalippukuntaleirien järjestäminen kesällä 2007.
- Teemalla oli neljä konkreettista tavoitetta; Ikäkausiohjelmien käyttö lisääntyy, partiomenetelmä vahvistuu, järjestetään lippukuntaleirejä ja arvioidaan kasvatustavoitteiden toteutumista lippukunnissa. Tavoitteena oli myös, että lippukunnat miettisivät
- mitä partiossa tehdään (esim. suoritukset, hankkeet – partiolainen tekee!),
- miten partiossa toimitaan (esim. laumassa toimiminen, lippukunnan ja partioliikkeen toimintatavat – partiolainen osaa!) ja
- miksi partiossa toimitaan valitulla tavalla.
Ohjelmapainotukset
- 2011: Suuntaa retkelle! Suuntaa kisaan!
- Retki- ja kisataitojen sekä aktiivisuuden kohentaminen
- 2012: Löytöretki itseen
- Itsetuntemus ja hyvinvointi
- 2013: Villinä veteen
- Vesi toimintaympäristönä ja toiminta vesillä, Satahanka. Villinä veteen -merkiksi saattoi huivin ympäri tehdä narurenkaan, johon laitettiin yksi helmi yhden painotusaktiviiteetin läpikäynnin merkiksi.
- 2014: Kuulun maailmalle
- Kansainvälisyys ja vaikuttamien
- 2015: Kulttuurit kohtaavat
- Suomalaiset ja eri maiden kulttuurit sekä partiokulttuurit
- 2016: Roihu
Viitteet
Suomen Partiolaisten teemat
Palvelu (1999 – 2001) | Matkalla metsään (2002 – 2004) | Partiolainen osaa – Scouter kan! (2005 – 2007)