Pohjantähti-solki
Pohjantähti-solki | |
---|---|
Perustiedot | |
Perustettu: | 2020 |
Perustaja: | Suomen Partiolaiset |
Kenelle: | aikuiselle partiojohtajalle partion arvopohjan sisäistämisestä ja sen mukaan elämisestä sekä toisissa ihmisissä aikaan saadusta kasvusta ja partiotoimintaan sitoutumisesta |
Ikäraja: | 28– |
Kuvat | |
Pohjantähti-solki myönnetään aikuiselle partiojohtajalle partion arvopohjan sisäistämisestä ja sen mukaan elämisestä sekä toisissa ihmisissä aikaan saadusta kasvusta ja partiotoimintaan sitoutumisesta.
Myöntämisperusteet
Merkki voidaan myöntää partiojohtajalle, joka on sitoutunut partion arvoihin ja toiminut ansiokkaasti sekä innostuneesti partiojohtajatehtävissä. Partion arvot näkyvät saajan toiminnassa sekä partiossa että sen ulkopuolella. Lisäksi saaja on saanut toisissa ihmisissä aikaan kasvua ja sitoutumista partiotoimintaan.
Merkin saajan tulee olla ehdotusvuonna iältään vähintään 28-vuotias ja suorittanut partiojohtajan peruskoulutuksen. Ehdotushetkellä saajan tulee olla toiminut vähintään 3 vuotta partiojohtajatehtävissä.
Ehdotukseen on liitettävä puolto henkilöltä, joka tuntee saajan ja voi puollossaan kertoa, miten partion arvot näkyvät saajan toiminnassa partion ulkopuolella.
Solki voidaan myöntää myös I ja/tai II luokan Mannerheim-soljen saaneelle, mutta Mannerheim-soljen saaminen ei ole edellytys aatesoljen saamiselle. Solkea ei myönnetä Hopeajoutsenen tai Hopeasuden saaneelle.
- sisäistänyt partion arvopohjan ja elää sen mukaan
- saanut toisissa ihmisissä aikaan kasvua ja partiotoimintaan sitoutumista
- ehdotusvuonna vähintään 28-vuotias
- vähintään 3 vuotta partiojohtajatasoisia tehtäviä
- partiojohtajaperuskoulutus
Kuvaus
Solki muodostuu kolmesta osasta: Ylhäältä avoin sydämen muotoa muistuttava havukehä kertoo saajan olevan partiojohtaja. Merkissä on kolme heraldista ruusua, jotka liittävät soljen olemassa olevaan aatesolkien ketjuun. Kolme ruusua kuvaavat lupausta, tunnusta ja ihanteita. Pääaiheena soljessa on Pohjantähti, joka johtaa ajatukset aatteen kasvuun sekä esimerkillisyyteen kohti vahvempaa aatetta. Aatteellinen suunta on ylös pohjoiseen, kohti syvällisempää partioaatteen sisäistämistä.
Historia
Pohjantähti-solki on uusin ansiomerkki, joka on perustettu täydentämään aate-ansiomerkkien ketjua Mannerheim-solkien ja Hopeasusi/Hopeajoutsen väliin. Tarve aatemerkkipolun täydentämiselle syntyi ansiomerkkijärjestelmän kehitysprojektissa. Pohjantähti-solki suunniteltiin nykyaikaisin yhteistyömenetelmin piirien ja SP:n ansiomerkkiryhmän yhteistyönä. Suunnitteluryhmän jäseninä toimivat Timo ”Isi” Seppälä, Jens Back, Marina Bergström, Iiro Lehtiniemi, Maria ”Hilla” Ruohola, Heikki ”Hese” Tolvanen sekä pääsuunnittelija Sami ”Masi” Kukkonen.
Suomen Partiolaisten hallitus perusti merkin kokouksessaan 27. toukokuuta 2020. Merkin nimi ja ulkoasu päätettiin kokouksessa 16. elokuuta 2020. Ensimmäisten solkien luovutukset tehtiin kaksivaiheisesti marraskuussa 2020. Piirit luovuttivat soljet pienimuotoisesti ja jäsenkokouksessa 14. marraskuuta 2020 Pohjantähti-solki varsinaisesti julkistettiin ja ensimmäiset ansioituneet julkistettiin. SP:n puheenjohtaja Hilla Ruohola piti yhteisen luovutuspuheen kaikille solkien saajille.
Viitteet
Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:n ansiomerkit
Ansioristijärjestelmä
Pronssinen ansiomitali | Hopeinen ansiomitali | Hopeinen ansioristi | Kultainen ansioristi | Suuri ansioristi | Sankarimerkki
Aatemerkit
II luokan Mannerheim-solki | I luokan Mannerheim-solki | Pohjantähti-solki | Hopeasusi | Hopeajoutsen
Tehtävä- ja ikäkausikohtaiset soljet
Louhisuden solki | Collanin solki | Pyhän Yrjön solki
Muut huomionosoitukset
Pyhän Yrjön plaketti | Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n standaari | Hallitusplaketti