Purjehtiminen
Purjehtiminen tarkoittaa hallittua liikkumista tuulen voimalla. Yleensä purjehtimisella viitatan veden pinnalla kulkemiseen purjein varustetuilla aluksilla kuten purjeveneillä tai purjelaivoilla.
Purje
Purjehtiminen perustuu purjeisiin, joiden eri puolille suntyy tuulessa eri suuruiset ilmanpaineet. Purjeen tuulen puolella oleva suurempi paine pakottaa aluksen liikkeeseen. Myötätuuleen purjehdittaessa purjeet levitetään mahdollisimman kohtisuoraan tuulta vastaan, jolloin ilmavirta vain työntää eteenpäin. Myös lähelle vastatuulen suuntaa voidaan purjehtia, sillä kun ilmavirta leikkaantuu kulkemaan pitkin purjeen eri pintoja, se aiheuttaa erilaisen paineen purjeen eri puolille. Suoraan vastatuuleen purjehtiminen ei ole mahdollista, sillä purjeen eri puolien välille ei vastatuulessa synny tarvittavaa paineroa. Luoviminen eli kryssäys on purjehtimista vuorotellen eri puolilta hieman ohi vastatuuleen pyrittäessä.
Yleensä purjeet ovat kankaasta valmistettuja ja niiden kokoa ja kiinnityspisteitä säätämällä voidaan vaikuttaa niistä muuhun alukseen välittyviä voimia.
Isopurje
Isopurje on nykyisin yleensä kolmiomainen, etuliesmasta purjeveneen mastoon ja alaliesmasta puomiin kiinnitty purje. Purje on käytössä käytännössä kaikissa purjeveneissä ja sitä käytetään pääsääntöisesti aina. Purjepinta-alaltaan isopurje on veneen suurimpia purjeita. Sitä suurempia purjeita voivat olla lähinnä veneestä riippuen genoa, spinaakkeri ja genaakkeri.
Mesaani
Mesaani on purje, jota käytetään mesaanimastossa. Partiokäytössä olevista aluksista mesaanimasto löytyy ketsi -tai joolirikatuista aluksista kuten s/y Merisissi, s/y Henrika, s/y Rhea ja s/y Meripurakk.
Mesaanimaston käytön etu partioaluksessa perustuu siihen, että sama purjepinta-ala saadaan useammalla pienemmällä purjeella, kuin pelkällä yhdellä mastolla. Tämä tekee mahdolliseksi sen, että voidaan paremmin käyttää hyväksi kulloiseenkin keliin soveltuvaa purjepinta-alaa muutenkin kuin pelkällä purjekoon vaihdolla. Mesaanimasto tekee myös purjeiden käsittelyn helpommaksi, jotta heikkokin sudenpentu pystyy työskentelemään niiden parissa. Koska purjeita on enemmän, löytyy veneessä näin myös enemmän tehtävää.
Köli
Vedessä liikkuvien purjealusten kulku perustuu purjeiden tuulesta saamaan voimaan ja kölin aiheuttamaan tuulen mukana liikkumista vastustavaan voimaan. Yleensä purje-aluksissa, joihin tuuli vaikuttaa tehokkaasti, on tuulen mukana kulkemaan pakottavaa sortoa ehkäisemässä suurempipinta-alainen köli kuin moottorialuksissa. Purjejollissa on usein nostettava tai rungon sisään taitettava kölilevy. Myötätuuleen kuljettaessa tällaisen kölin vaikuttavaa pinta-alaa voidaankin pienentää, jolloin kölistä aiheutuva veden vastus on pienempi.
Mikäli aluksessa on painoköli, on tämä purjehdusominaisuuksia parantava, rakenteellisesta tarpeeton, lisäpaino sijoitettu mahdollisimman alas aluksen runkoon. Pienemmissä aluksissa se on yleensä aluksen pohjassa oleva teräksinen tai lyijyä sisältävä evä. Sivutuulen voima pyrkii kallistamaan purjealusta. Tätä voiman vaikutusta ehkäisee kölissä oleva paino, jonka on aluksen kallistuessa noustava ylemmäs.
Purje-alukset
Purjealukset luokitellaan eri tyyppeihin takiloinnin, käyttötarkoituksen, rungon muodon ja runkojen määrän perusteella. Aluksissa on usein myös moottori helpottamassa esimerkiksi satamaan ajoa tai etenemistä tyynellä. Kuitenkin meriteiden sääntöjen puitteissa alusta pidetään purjealuksena vain silloin, kun se purjehtii, eikä kuljetuskoneistoa käytetä.
Purjejolla
Purjejolla, tai kevytvene, on purjeella varustettu pieni vesikulkuneuvo, jossa ei ole painoköliä. Niitä käytetään yleisesti purjehduksen opetteluun ja kilpailemiseen. Jollatyyppejä ja -luokkia on paljon erilaisia. Retkikäyttöön soveltuvat mm. Scout 430, Still 525 ja Lightning, jotka ovat useammalle purjehtijalle tarkoitettuja monipurjeisia aluksia. Esimerkiksi Optimistijolla, E-jolla, sekä Laser ja Zoom 8 -jollat ovat taas yhden henkilön purjehdittavaksi suunniteltuja aluksia, joissa on vain yksi purje.
Purjehtiminen partio-ohjelmassa
Purjehtimalla voidaan suoritta kaukoretkimerkki Kultainen ruori. Purjehtimisella on olennainen osa meripartiolaisten toiminnassa.