Welcome to the ScoutWiki Network

Reijo Ritala

Kohteesta PartioWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Reijo Paul "Reza" Ritala
S. 3. heinäkuuta 1930 (Oulu)
K. 14. toukokuuta 2012 (Kirkkonummi)
Lippukunnat
ainakin 7 kpl eri puolilla Suomea
Tärkeimmät tehtävät
mm. kolmen eri piirin piirihallitukset ja koulutus


Reijo ”Reza” Ritala aloitti partioinnin vuonna 1944 Haminan Päivänpojissa. Suoritettuaan asevelvollisuutensa hän opiskeli Rauman opettajaseminaarissa kansakoulunopettajaksi. Hän on sen jälkeen asunut eri puolilla maatamme ja toiminut ainakin seitsemässä lippukunnassa johtotehtävissä muun muassa Raumalla, Padasjoella ja Lahdessa. Hän on ollut myös perustamassa lippukuntia ja luonut niille mielenkiintoisia tapahtumia nuorison aktivoimiseksi. Kolmen piirin alueella hän ehti toimia myös piirin hallituksissa ja koulutusohjaajan tehtävissä. ”Eläkkeelle” siirryttyään hän perusti Salpausselän Partiolaiset ry:hyn rekisteröidyn Partioseniorit-lippukunnan ja toimi siinä myös johtajana.

Reza suoritti peräti kolme Gilwell-kurssia kolkka-, partiopoika- ja vaeltajalinjoilla, koska halusi saada mahdollisimman laajan kuvan partiotoiminnasta. Suomalaisen Partiopoikaliiton koulutussihteeriksi hänet kutsuttiin vuosiksi 1961–1966, jolloin hän työskenteli Suomen Partiopoikajärjestön Gilwell- ja kilpailutoimikuntien sekä SPPL:n meripartio- ja eräpoikavaeltajajaostojen hyväksi.

Ensimmäiselle jamboreelleen hän osallistui Kreikassa, jossa hän mieltyi sikäläiseen kulttuuriin ja kävi maassa myöhemmin useita kertoja. Meripartiotoiminnassa hän edisti koulutustoimintaa ja osallistui Satahanka-merileirien I–II johtotehtäviin. Mukaansa tempaavana kouluttajana hän nautti usean partiojohtajan arvostusta. Vuonna 1975 hän johti meripartiokoulutusta Nordjamb 75-leirillä Norjassa. Kansainvälinen tapahtuma Vesijärven rannalla koitti vuonna 1969, kun Reza Lahden Partiokillan johtajana tapasi Lady Olave Baden-Powellin, B-P:n vaimon. Yhteistä keskustelun aihetta syntyi meripartioinnista, sillä olihan B-P perustanut myös meripartiotoiminnan Englantiin.

Reza myös usein toi esiin omat partioesikuvansa, lippukunnanjohtajansa Unto ”Lokki” Louhiluodon ja piirinjohtajansa ”Ape” Vistalan Kotkasta. Nämä antoivat hänelle hyvät eväät elämänsä purjehdukselle. Oli tärkeää, että partiojohtajat omalla esikuvallaan loivat perustaa nuorison tulevaisuudelle.

Rezan työtehtävätkin liittyivät läheisesti ihmisten kehittämiseen ja heidän kanssakäymiseen. Hän oli kahdeksan vuotta henkilöstöpäällikkönä Lahdessa Luhta Oy:ssä ja sen jälkeen kaksikymmentä vuotta Johtamistaidon Opistolla Kirkkonummella. Hän osallistui Kirkkonummella usean yhdistyksen toimintaan johtotehtävissä, koska näin sai olla ihmisten kanssa tekemisissä, kuunnella heitä ja keskustella.

Rezan harrastuksiin kuului myös torvimusiikki ja jäsenyys Lahden mieskuorossa. Teki hän myös Padasjoen kotiseutuelokuvan käsikirjoituksen.


Luottamustoimia

Reza oli mukana SPPL:n hallituksessa ja SPJ:n johtokunnassa. Tässä tehtävässä hän osallistui tyttö- ja poikajärjestöjen yhdistymisneuvotteluihin. SPJ:n Gilwell-toimikunnassa ja Suomen Partiolaiset ry:n koulutusryhmässä sai hän olla mukana kehittämässä Ko-Gi-koulutusta. Hän itse johti tai oli kouluttajana 14 kurssilla.


Kunnianosoitukset


Lähteet

  • Juhani ”Jude” Pitkäsen muistokirjoitus 8.8.2012 www.partio.fi -sivulla


Baden powell thumb.png
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikiä laajentamalla artikkelia.