Anonyymi

Ero sivun ”Toimen Pojat/Tervetuloa partioon vartiolainen” versioiden välillä

PartioWikistä
p
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 157: Rivi 157:
että tarvitset ehdottomasti muutaman perusvälineen, nimittäin makuupussin, puukon,
että tarvitset ehdottomasti muutaman perusvälineen, nimittäin makuupussin, puukon,
kompassin, repun ja kunnon sadevaatteet. Muista asioista voidaan tinkiä, mutta ilman edellisiä
kompassin, repun ja kunnon sadevaatteet. Muista asioista voidaan tinkiä, mutta ilman edellisiä
ei metsässä yksinkertaisesti pärjää. Seuraavassa saat muutamia hyviä vihjeitä.
ei metsässä yksinkertaisesti pärjää. Kuitenkaan suinpäin ei tarvitse mennä ostamaan kalliita varusteita. Vartionjohtajalla tai vanhemmilla johtajilla on varmasti varusteita, joita voi lainata.
 
====Vaatteet====
Vaatteiden tehtävänä on tehdä partiointi, metsässä liikkuminen, leikkiminen, seikkaileminen mahdolliseksi, ei estää sitä. Vaatteiden tulee olla sellaisia, että kivan retken jälkeen ne voi huoletta viedä täysin likaisina, märkinä ja savulta haisevina äidille. Siksi vartiolaisen vaatteet eivät saa maksaa paljoa. Vartiosi retket kestävät yleensä vain viikonlopun, jonka selviää vallan mainiosti ilman uusia hienoja gore-tex varusteita. Lisäksi olet vielä kasvavassa iässä, joten kaikki vaatteesi jäävät kuitenkin sinulle pieneksi muutamassa vuodessa.
 
=====Materiaalit=====
Paloturvallisuus on tärkeää. Istut paljon nuotiolla, josta voi lentää kipinöitä. Luonnonkuituiset vaatteet kestävät hyvin kipinöitä. Tekokuituihin tulee helposti reikiä, siksi ne eivät ole hyviä.
 
Vaatteesi myös varmasti kastuvat (ei se ensimmäistä kertaa tekemäsi rinkkalautta toimi ensimmäisellä kertaa kuitenkaan), joten olisi hyvä, että vaatteet kuivuisivat ja niitä pystyisi käyttämään märkänäkin. Vanhat kuluneet farkut, olisivat muuten oivat housut, mutta
ne eivät kuivu ollenkaan, ja ne hiertävät ja ovat epämukavia märkinä. Siksi farkkuja ei kannata metsään ottaa mukaan.
 
Vaatteiden kannattaisi myös kestää kulutusta.
 
=====Leikkaus=====
Koeta löytää väljiä vaatteita. Niiden alle on helppo pukea lisää alusvaatekertoja tai väliasuja kun ilmat syksyllä viilenevät. Reisitaskut ovat monesti käytännöllisiä retkillä. Nappeja on helpompi korjata kuin vetoketjuja. Napilliset taskut myös toimivat pidempään kuin tarrakiinnitteiset.
 
=====Värit ja muoti=====
Partiossa ei ketään katsota kieroon vaatteiden takia. Kaikki ovat enemmän kiinnostuneita siitä, miten vaatteet toimivat, kuin miltä ne näyttävät. Enemmän partiossa pidetään hassun näköisiä vaatteita, kuin kovin trendikkäitä. Värillä ei ole väliä, mutta luonnossa liikkumista opiskellaan monin erilaisin maastoleikein. Siksi tummat tai vihreät vaatteet ovat käytännöllisempiä kuin neon väriset. Maastokuviointiin ei ole tarvetta, mutta jos hyvä varuste on maastokuvioitu, niin mikä jottei.
 
=====Mistä löytyy=====
Usein armeijan vanhat varusteet ovat varsin hyviä. Sotilaiden tarpeet varusteille ovat samanlaiset kuin partiolaisilla, joskin eri syistä. Siksi kannattaa kierrellä ylijäämäkauppoja, kirpputoreja tai muita halpahallityyppisiä kauppoja. Ruotsin kodinturvajoukkojen sarka asuja on esimerkiksi ollut myynnissä pilkkahintaan, ja varusteet ovat mitä parhaita.
2 553

muokkausta

Evästeet auttavat palvelujemme toteuttamisessa. Käyttämällä palvelujamme hyväksyt evästeiden käytön.