Welcome to the ScoutWiki Network

Muutokset

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Opiskelijalippukunta

592 merkkiä lisätty, 29. kesäkuuta 2014 kello 23.15
Lakkautettuja opiskelijalippukuntia
'''Opiskelijalippukunnissa''' ei ole [[ikäkausitoiminta]]a, vaan ne keräävät kaupunkiin opiskelijoiksi muuttaneita partiolaisia - ja partiotoiminnasta retkeilystä kiinnostuneita opiskelijoita - omaan toimintaansa mukaan. Opiskelijalippukunnissa Niissä ei ole partio-ohjelman mukaista [[ikäkausitoiminta]]a, vaan niiden toiminta keskittyy lähinnä palvelemaan omaa jäsenistöä, vaellusten, retkien ja muiden tapahtumien avulla. Opiskelijalippukunnat eivät ole varsinaisia partiolippukuntia, vaan ne toimivat yleensä ylioppilaskuntien kerhoina eikä niiden toiminnassa mukana olevien tarvitse maksaa partiojärjestön lisenssiä. Välillä kuitenkin opiskelijalippukunnat osallistuvat [[partiopiiri]]en partio-organisaatioiden tapahtumiinsekä niiden järjestämiseen, ja sitä kautta hyödyttävät myös muuta partioyhteisöä ja sen kasvatustavoitteita. Opiskelijapartiotoiminnan kautta monet toiselle paikkakunnlle opiskelemaan muuttaneet partiolaiset voivat tutustua ja saada uutta intoa partioharrastukseensa.
==Suomen opiskelijalippukunnat==
* [[Akateeminen Partiokilta]] - APK, Turun Yliopisto, Turun Kauppakorkeakoulu ja Åbo Akademi
* [[HYDE|Helsingin yliopiston partiolaiset]]- HYDE, Helsingin Yliopisto
* [[Jyväskylän Opiskelevat Partiolaiset]] - JOPA, Jyväskylän Yliopisto
* [[Karjalan Näreennakertajat]], Joensuun Yliopisto
* [[Soopa]], Oulun Yliopisto
* [[Teepakki]], Teknillinen Korkeakoulu
* [http://kerhot.ltky.lut.fi/ulsu/index.htm Ulvova Susi], Lappeenrannan teknillinen yliopisto
* [[Vyy-Scouts]], Vaasan Yliopisto
==Lakkautettuja opiskelijalippukuntia==
* [[Akateemisten Partiotyttöjen Kerho]] (SASA) - Helsinki
* [[Kajaanin Polunjatkajat]] - Kajaani
* [[Raahen Seminaarin Partiokilta]] - Raahe (Raahen Seminaari)
[[Luokka:Lippukunta]]
[[Luokka:Luettelot]]

Navigointivalikko