145
muokkausta
Ero sivun ”Porin Metsänkävijät” versioiden välillä
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
→Historia 1949-1959
pEi muokkausyhteenvetoa |
|||
| Rivi 47: | Rivi 47: | ||
=Historia 1949-1959= | =Historia 1949-1959= | ||
Ensimmäiset rauhanoloissa pidetyt koko maata käsittelevät järjestön talvipäivät olivat Tampereella tammikuussa 1945. Siellä todettiin, että toiminnassa olevien lippukuntien ja partiolaisten lukumäärä oli sodan aikana vähentynyt melkein puoleen entisestään. Järjestön ja piirien taholla alkoi ripeä lippukuntien henkiin herättäminen. Porin Metsänkävijöitten toiminta oli jo silloin tuloksellista. Talvipäivillä Präiskäle jatkoi voittokulkuaan. Ensimmäisen palkinnon saivat niin ikään lippukunnan 10-vuotisjulkaisu, Metsänkävijöitten soitinyhtye sekä Esa Harellin piirustukset. Tällaisiin tuloksiin päästiin luonnollisesti kovalla innostuksella ja työllä. Lippukunnan poikia oli mukana useilla ulkopaikkakuntalaisilla kursseilla. Oma koulutustoiminta oli myös tehokasta. Siitä olivat osoituksena yhdeksän I ja peräti 19 II luokan merkkisuoritusta. Näiden lisäksi suoritettiin 32 taitomerkkiä. Lippukunnan kesäleiri vietettiin taas Viasvedellä. Syystoimintakauden alussa suuri osa lippukunnan johtajistoa erosi ilmeisesti erimielisyyksien takia. Näin syntynyttä johtajapulaa yritettiin lievittää hankkimalla Porin Tertuista kolkkajohtajaksi tyttöjä. Lippukunnan ensimmäiset naispuoliset kolkkajohtajat olivat Raija Hussi ja MAija Hiltunen. Sudenpennuista oli ruvettu käyttämään kolkkapoika-nimitystä. | |||
Porin Metsänkävijäin tuvan päiväkirjassa on vuoden 1946 ensimmäinen merkintä Jallu-sedän, silloisen piirinjohtaja Jalmari Valpion. Valpion käynti varmasti merkitsi enemmän kuin pelkkää piirinjohtajan vierailua, sillä on muistettava Jallu-sedän merkittävä osuus lippukunnan perustamisessa ja toiminnan alkuun saattamisessa. Jalmari Valpiota voidaan pitää lippukunnan kummisetänä. Ja tällä kertaa hänellä oli syytä olla erityisen tyytyväinen poikiinsa, sillä viikkoa aikaisemmin Raumalla pidetyillä talvipäivillä Porin Metsänkävijät saavuttivat neljä ensimmäistä, kaksi toista ja kaksi kolmatta palkintoa. Parhaiten menestyivät K Aaltonen pianonsoitossa, E. Järvinen puhallinsoitossa ja Veikko Hagström piirustuskilpailussa. Ja tietysti Präiskäle otti vakiopaikkansa! | |||
Näihin aikoihin heräsi lippukunnassa kiinnostus myös torvisoittoa kohtaan. Idean isä oli entinen lippukunnanjohtaja Jorma Kari-Koskinen, joka lahjoitti lippukunnalle kuusi torvea. Tarkoitus oli antaa halukkaille pojille torvisoiton alkeisopetusta, mutta jonkin ajan kuluttua hyvä idea hautautui kuitenkin pääasiassa poikien innostuksen puutteeseen. | |||
Lippukunnan toiminta oli muuten vilkasta ja jäseniä oli yli 80. Neljä vartiota: Kettu, Ilves, Karhu ja Majava pitivät edelleenkin säännöllisesti kokouksiaan. Perustettiinpa kaksi uuttakin, nimittäin Susi ja Hirvi, mutta niiden toiminta jäi vähäiseksi. Säännöllisesti kokoontui myös kolkkapoikaparvi. Luokka- ja taitomerkkejä ilmestyi poikien puseroihin melkein yhtä paljon kuin edellisenä vuonnakin ja kesäleirillä oltiin taas jo perinteellisesti käyneellä leiripaikalla Viasvedellä heinäkuun puolivälissä. | |||
Metsänkävijäin kilpailutoiminta oli keskittynyt melkein yksinomaan yleisurheilu- ja hiihtokilpailuihin sekä pallopeleihin ja suunnistukseen. Tämä oli luonnollista, koska samoissa lajeissa järjestettiin myös piirin ja liiton kilpailuja. Tosin jo vuota aikaisemmin olivat olleet ensimmäiset sodanjälkeiset partiotaitomestaruuskilpailut Orivedellä. Vähän samantapainen partiotaitokilpailu otettiin käyttöön lippukunnassa. Kilpailu oli henkilökohtainen, mutta samalla vartioitten välinen, jossa vartioitten väliset pisteet laskettiin henkilökohtaisten suoritusten perusteella. Tämän nimi oli Esan Pytty-kilpailu. Kilpailu oli vuotta aikaisemmin kuolleen metsänkävijän Esa Harellin muistokilpailu. Kilpailu säilyi ja perinne eli pitkään lippukunnassa.Vilkas partiointi tarvitsi myös rahaa. Sitä lippukunta hankki arpajaisilla ja kahdella Karhulinnassa pidetyllä partiojuhlalla. Sodan jälkeinen aika oli tiukkaa säännöstelyaikaa. Niinpä ei olekaan ihme, että lippukunnan johtajisto päätti ostaa sotilasteltan partiopuserokankaaksi! | |||
Porin Metsänkävijäin toiminta oli melkein yhtämittaista nousukautta sodan loppumisesta asti. On luonnollista, että kaikessa vapaaehtoisessa järjestötyössä on nousu- ja laskukautensa. Innostuksen laimeneminen vaikuttaa haitallisesti nimenomaan partiotyössä, koska siellä on nuoren, keitysiässä olevan johtajavoiman osuus ratkaiseva. Lippukunnanjohtajakaan ei yksinään saa ihmeitä aikaan. | |||
Vuoden 1947 toimintakertomuksessa todetaan: "Vanha johtajisto erosi melkein kokonaan ja uudet kasvot tulivat sijaan. Innostusta pojissa on ollut mutta uusi johtajisto ei ole oikein vielä päässyt sisälle asioihin." Edelleen isompien poikien puute este partiojuhlien järjestämisen ja niiden avulla varojen keräämisen. Varojen ja johtajien puute taas puolestaan oli esteenä mm. kesäleirin ja laajemman koulutustoiminnan järjestelyssä Lippukunnan toiminta ei suinkaan ollut lamassa. Kettu- ja Ilves-vartio olivat lähes säännöllisessä toiminnassa, mutta varsinaista kolkkatoimintaa ei ollut. Erilaisia kilpailuja oli aika lailla ja olipa lippukunnasta edustus Helsingin talvipäivilläkin, vaikkakaan menestys ei ollut edellisten vuosien tasoinen. | |||
Seuraava vuosi toi tullessaan jo hiukan vilkastuneen toiminnan merkkejä. Vartioilla oli enemmän kokouksia ja perustettiinpa kevätpuolella uusi vartiokin, nimittäin Kotka-vartio. Koko maan partiotoiminnan kannalta vuosi 1948 oli merkittävä sillä silloin pidettiin ensimmäinen sodanjälkeinen suurleiri Vierumäellä. Tämän leirin koko osanottajamäärä oli 2 500, joista 80 ulkolaista poikaa. Tällä leirillä oli myös Porin Metsänkävijäin kymmenkunta poikaa. | |||
Vuoden 1949 kuluessa lippukunnan toiminta kääntyi yhä selvempään nousuun. Kolkkapoikatyökin pääsi jälleen alkuun, ja viisi vartiota oli toiminnassa. Parin vuoden tauon | |||
=Historia 1960-1983= | =Historia 1960-1983= | ||