Ero sivun ”Kanavan Vartijat” versioiden välillä

Siirry navigaatioon Siirry hakuun
ei muokkausyhteenvetoa
(lippukunnanjohtajien päivitys)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 67: Rivi 67:


===SMM & MMM-kisat===
===SMM & MMM-kisat===
Vuosittain järjestettävät lippukunnan omat SyyskuunMaastoMestaruus- ja MaaliskuunMaastoMestaruus -kilpailut ovat vanha perinne. Kisoja on tiedettävästi järjestetty jo 70-luvun alkupuolella. Kilpa testaa osallistujiltaan perinteisiä partiotaitoja kovassa, mutta kivassa tunnelmassa. Tehtävien kirjo on hyvin laaja: kaikkea laastarin laitosta, yörastin vanhasuomalaisen asun ompeluun.
MMM (MaaliskuunMaastoMestaruus)-kisat alkoivat lippukunnassa Esko "Eke" Halosen toimittamana. Ajatus kisoista periytyi Eken vanhasta kotilippukunnasta Tampereen poika-versoista. Kisat olivat alkuperin lippukunnan omien vartioiden väliset, ja ne järjestettiin ensimmäistä kertaa vuosien 1963-1964 tienoilla. MMM-kisat pyrittiin ajoittamaan aina maaliskuulle täysikuun aikaan, sillä silloin oli parhaat hiihtokelit.
 
Muutamien vuosien kuluttua todettiin, miten kisat voisi järjestää useamminkin. Näin syntyi SMM-kilpailut (SyyskuunMaastoMestaruus). SMM-kisat vakiintuivat myöhemmin yökisoiksi, MMM:n ollessa yleensä vain päiväkilpailu.
 
Kisojen luonne vastasi taitotasoltaan kakkosluokkan suorituksia. Saattoi olla myös ykkösluokankin tehtäviä, jolloin sai näistä sai samalla merkinnän suorituskirjaansa. Joissain vaiheessa riihityksenkin pystyi suorittamaan kisaosallistumisena. Nykypäivänä kilvat testaavat osallistujiltaan perinteisiä partiotaitoja kovassa, mutta kivassa tunnelmassa. Tehtävien kirjo on hyvin laaja: kaikkea laastarin laitosta, yörastin vanhasuomalaisen asun ompeluun.
 
Kisat noudattavat 80-90-lukujen taitteessa hioutuneita tuttuja sääntöjä:
1§ Järjestäjä on aina oikeassa
2§ Mikäli sattuisi jostain syystä niin, että järjestäjä ei olisi oikeassa, noudatetaan pykälää 1.


===Huuto===
===Huuto===
108

muokkausta

Evästeet auttavat palvelujemme toteuttamisessa. Käyttämällä palvelujamme hyväksyt evästeiden käytön.

Navigointivalikko