Adventtikalenteri

PartioWikistä
Versio hetkellä 9. joulukuuta 2017 kello 11.09 – tehnyt Hepolampi (keskustelu | muokkaukset) (Ensimmäisen adventin ajankohta, kh, linkkien korjaus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ensimmäinen adventtikalenteri 1947

Partiolaisten adventtikalenteri on Suomen Partiolaisten vuosittaisen varainkeruukampanjan päätuote. Tavallisesta joulukalenterista poiketen partiokalenterin ensimmäinen luukku avataan usein jo marraskuun puolella ensimmäisenä adventtina. Ensimmäinen adventti on välillä 27. marraskuuta - 3. joulukuuta, ja ensimmäisen adventin sattuessa joulukuulle kalenteri alkaa joulukuun ensimmäisestä päivästä muiden joulukalenterien tapaan. Kalenteri on aina suomalaisen kuvittajan kuvittama, eikä se sisällä suklaata.

Historia

Suomalaisten Partiolaisten adventtikalenteriperinne sai alkunsa puoli vuosisataa sitten, kun Tessi Fazer kertoi Ruotsissa näkemästään adventtikalenterista Suomalaisen Partiotyttöliiton hallitukselle vuonna 1947. Hän ehdotti, että partiotytöt teettäisivät oman kalenterin ja myisivät sitä hankkiakseen varoja toimintaansa. Ehdotus hyväksyttiin ja Tessi pyysi ystävätärtään Ulla von Wendtiä suunnittelemaan Suomen ensimmäisen adventtikalenterin. Ensimmäistä kalenteria kuvitti ruskea piparkakkutalo. Kalenteri meni kehnosti kaupaksi koska ihmiset eivät ymmärtäneet kalenterin ideaa, ja kuvakin oli ankeanlainen. Kokeilua kuitenkin jatkettiin, ja jo vuonna 1949 kalenteri oli varsin suosittu. Muitakin adventtikalentereita tuli nopeasti myyntiin partiolaisten adventtikalenterin vanavedessä.

Ulla von Wendt pysyi kalenterin kuvittajana useita vuosia. Alkuvuosina kalenterissa oli aina talo, jonka ikkunat ja ovet toimivat kalenterin luukkuina.

Kaikki vanhat adventtikalenterit ovat nähtävillä Kalenterigalleriassa.

Luukut

Tietyt kuva-aiheet vakiintuivat luukkuihin heti ensimmäisinä vuosina: jokaisena adventtina luukusta paljastuu kynttilä tai adventtikynttelikkö, Lucian päivänä Lucia-neito ja itsenäisyyspäivänä Suomen lippu. Nämä kuva-aiheet ovat pysyneet vakiona näihin päiviin asti, vaikka kuvittajat ovat vaihtuneet. Vain yhtenä vuonna on kuvittajalle unohdettu kertoa vakioaiheista: silloin ostajia närkästytti erityisesti se, että 6.12. luukusta paljastui Suomen lipun sijasta kameli.

Kuvittajat

Partiolaisten kalentereiden kuvittajista monet ovat tunnettuja ja palkittuja suomalaisia kuvittajia.

  • 1948-1949: Ulla von Wendt
  • 1950: Kerstin Fryckstrand
  • 1951-1957: Ulla von Wendt
  • 1958: M. Arppe
  • 1959-1964: Ulla von Wendt
  • 1965: Tuntematon
  • 1966-1972: Anna-Maija Usma
  • 1973: Sirkka 'Kaleva' Vesikansa
  • 1974: Katriina Ulvio
  • 1975-1976: Anna-Maija Usma
  • 1977-1981: Ulla Vaajakallio
  • 1982-1983: Camilla Mickwitz
  • 1984: Ulla Vaajakallio
  • 1985-1987: Marja-Liisa Pitkäranta
  • 1988: Ulla Vaajakallio
  • 1989-1991: Virpi Pekkala
  • 1992: T. Wallikivi
  • 1993: Kristiina Lehtonen
  • 1994: Marja Muhonen
  • 1995: Salli Parikka
  • 1996: Maileena Kurkinen
  • 1998: Salli Parikka
  • 1999-2000: Virpi Pekkala
  • 2001: Timo Kästämä
  • 2002: Pekka Vuori
  • 2003: Anita Polkutie
  • 2004: Jukka Laukkanen
  • 2005: Sari Airola
  • 2006: Riikka Juvonen
  • 2007-2010: Timo Kästämä
  • 2011-2013: Lasse Katainen
  • 2014-2016: Noora Katto
  • 2017: Elina Warsta

Myynti

Myyntiaika ajoittuu lokakuun puolesta välistä joulukuun alkuun. Kalentereita myyvät paikalliset lippukunnat tapahtumissa, joulumyyjäisissä, kauppakeskuksissa, ovelta ovelle, työpaikoilla. Lippukunnassa kalenterien toimituksesta myyjille sekä maksujen tilityksistä vastaa kalenteriasiamies. Joissain lippukunnassa kalenteriasiamiestä kutsutaan tontuksi.

Myyntipaikkoja voi selata osoitteessa: www.adventtikalenteri.fi/myyntipaikat/. Myyntipaikat tulevat myynti-ilmoitustaululle, kun lippukunnat merkitsevät ne tilausjärjestelmään.

Lisätietoja

Lisätietoa partiolaisille ja kalenterimyyjille: www.adventtikalenteri.fi

Partiolaisten adventtikalenterin markkinointisivusto: www.adventtikalenteri.fi

Tilausjärjestelmä: www.partio.fi/kalenterit

Kalenterimyyjien myynti-ilmoitustaulu: www.adventtikalenteri.fi/myyntipaikat