Ero sivun ”Aikuinen tuki” versioiden välillä

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
p (Botti lisäsi: nl:Volwassen ondersteuning)
 
Rivi 26: Rivi 26:


[[Luokka:Ohjelmauudistus 2010]]
[[Luokka:Ohjelmauudistus 2010]]
[[nl:Volwassen ondersteuning]]

Nykyinen versio 24. huhtikuuta 2011 kello 09.14

Käsitteenä aikuinen tuki tuli Partio-ohjelma 2010:n mukana.

Ensimmäistä kertaa myös partiomenetelmään on kirjattu "aikuinen tutki". Samoin aikuisen rooliin liittyvät tehtävät on kirjoitettu auki.[1].

Mitä se on ja mitä ei?

Partiossa toimii aikuisia (tässä: yli 22-vuotiaita) monenlaisissa tehtävissä. Heitä voi olla lippukunnissa, piirin pesteissä, keskusjärjestössä ja kansainvälisissä tehtävissä.

Näitä aikuisia ei kuitenkaan kutsuta aikuiseksi tueksi vaan aikuinen tuki määrittyy aina suhteessa tuettavaan. Se on, kuten mainittiin, osa partiomenetelmää, kuvaten partion tapaa toimia, jossa nuoret tekevät ja aikuiset tukevat.

Partiotoiminnan mahdollistavaa aikuista ei aina nimitetä millään erikoistermillä. Hän voi olla "aikuinen", "partiojohtaja", "mahdollistaja", "aikuinen johtaja", "vanha tekijä".

Aikuisen tuen paikka

Partio-ohjelman mukaan aikuista tukea tarvitaan silloin, kun ikäkausissa oleva (22 vuotias tai alle) on partiojohtajan tai ikäkausiohjaajan pestissä. Siis jos esim. vaeltaja toimii sudenpentulauman johtajana, akelana, tarvitsee hän itselleen nimetyn yli 22-vuotiaan aikuisen.

Nuorimmissa ikäkausissa, sudenpentulaumassa ja seikkailijajoukkueessa aikuinen on itse ryhmän johtajana. Vanhemmissa ikäkausissa aikuinen siirtyy enemmän taustalle, ollen ryhmän johtajan (vartionjohtajan) tukena.

Näiden lisäksi aikuinen voi näkyä leirikeittiössä, auton kuljettajana, rastimiehenä. Hänen on tärkeä muistaa oma asemansa läsnäolevana, kuuntelevana ja tukevana. Viisautta tarvitaan, jotta aikuinen ei tekisi asioita nuorten puolesta. Rajan vetäminen ei ole aina helppoa: joskus aikuista tarvitaan tekemään tehtäviä, jotka on tarkoitettu nuoremmille. Mutta vaikkapa vartionjohtajana toimivan aikuisen on ymmärrettävä oman asemansa väliaikaisuus: hänen tulee mahdollisimman nopeasti löytää paikalleen nuori johtaja ja siirtyä omalle paikalleen, vaikkapa tämän uuden johtajan tukijaksi.

PartioWiki

PartioWikissä toimiva henkilö, joka kokee olevansa aikuinen tuki, voi halutessaan käyttää käyttäjäsivullaan aikuisen tuen käyttäjämallinetta. Se otetaan käyttöön lisäämällä käyttäjäsivulle teksti Malline:Käyttäjä aikuinen tuki.

Viitteet