Collanin solki

PartioWikistä
Versio hetkellä 15. huhtikuuta 2007 kello 18.45 – tehnyt Aake (keskustelu | muokkaukset) (typo)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tiedosto:Collanin solki ja pienoismerkki.gif
Collanin solki ja sen pienoismerkki

Collanin solki on perustettu 24.11.1993 partioylijohtaja Anni Collanin muiston kunnioittamiseksi. Soljen on suunnitellut Tuomas Hyrsky. Collanin solki on hopeinen huivisolki, jossa on Anni Collanin nimikirjaimet peilikuvamonogrammina.

Myöntämisperusteet

Lippukunta myöntää Collanin soljen vähintään kolmen peräkkäisen toimintavuoden ajan sudenpentujohtajatehtävissä (laumanjohtaja, laumanjohtajan apulainen, Akela, osaston johtaja) toimineelle johtajalle.

Pääsääntöisesti tunnustuksen saajan tulee olla vähintään 18-vuotias.

Merkkien vuosittaista lukumäärää lippukuntaa kohden ei ole rajattu. Myöntämisen oikeellisuuden varmentaa partiopiirin ansiomerkkitoimikunta tai piirinjohtaja. Suomen Partiolaisten ansiomerkkitoimikunta pitää kirjaa myönnetyistä Collanin soljista. Collanin solkea tulee pitää ns. väistyvänä merkkinä. Toisin sanoen jos asianomaisen ikä ja ansiot riittävät samaan aikaan arvokkaampaan merkkiin (Mannerheim-soljet, Pyhän Yrjön solki, ansioristiin lukeutuvat merkit), tulee anoa korkeampiarvoista merkkiä. Solkea ei myönnetä, mikäli tehtävän lopettamisesta on kulunut yli vuosi.

Käyttö

Collanin solkea käytetään partiohuivin sitomiseksi punoksen eli osmonsolmun sijasta. Mikäli partiolaisella on sekä Collanin solki että Louhisuden solki, kannetaan niistä vain toista.

Collanin soljen pienoismerkki

Pienoismerkki on perustettu osoittamaan Collanin soljen saantia, koska Pj-peruskurssin suorittanut partiojohtaja ei saa käyttää nahkaisen punoksen kanssa Collanin solkea. Pienoismerkin on suunnitellut Tuomas Hyrsky. Pienoismerkki on hopeinen, pyöreä, pinssineulakiinnitteinen merkki, jonka halkaisija on 12 mm. Merkin kuva-aiheena on Collanin soljessa oleva monogrammi.

Käyttö

Collanin soljen pienoismerkkiä kannetaan oikean taskun laskoksen alareunassa. Mikäli partiolaisella on sekä Collanin solki että Louhisuden solki, voidaan niiden pienoismerkkejä kantaa rinnakkain.