Ensiapukurssi

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

Ensiaputaidot kuuluvat partio-ohjelmaan sudenpennusta alkaen nousujohteisesti. Partiolaiset käyvät yleensä ensimmäisen kerran osana I luokkaa Suomen Punaisen Ristin Ensiavun peruskurssin (EA 1) ja myöhemmin johtajana Ensiavun jatkokurssin (EA 2). Taitoja pidetään yllä myös kertauskursseilla. Kurssin järjestäjänä toimii monesti piiri ja kouluttajina SPR:n kouluttajapätevyyden omaavia partiolaisia (ETK tai HEO), koulutukseltaan siis sairaanhoitajia tai lääkäreitä.

Ensiavun peruskurssi EA 1, 16 t

Ensiavun peruskurssi antaa perustiedot ja -taidot auttaa hätätilanteessa ja tavallisimmissa sairaus- ja onnettomuustilanteissa. EA 1 -kurssi on voimassa kolme vuotta. Kurssitodistus on voimassa kolme vuotta ja se on pätevä kaikissa Euroopan maissa.

Kurssisisältö

  • Tapaturmat ja niiden yleisyys
  • Toiminta tapahtumapaikalla
  • Potilaan tutkiminen
  • Elvytystapahtuma
  • Sairauskohtaukset
  • Verenvuodot ja sokki
  • Haavat ja ruhjeet
  • Pään ja kasvojen vammat
  • Raajojen murtumat ja nivelvammat
  • Myrkytykset
  • Palovammat

Ensiavun jatkokurssi EA 2, 16 t

Ensiavun jatkokurssilla syvennetään jo opittuja tietoja ja taitoja. Ensiavun jatkokurssille voi osallistua, jos EA 1 -kurssin todistus on voimassa.

Kurssisisältö

  • Hätäensiavun kertaus
  • Vammapotilaiden tutkiminen ja vammamekanismi
  • Eri vammojen ensiapu
  • Ensiavusta ensihoitoon
  • Ensiapu- ja ensihoitovälineet
  • Ensiaputaktiikka ja sovellusharjoitus
  • Terveys ja turvallisuus
  • Erityisensiapu

Ensiavun kertauskurssi, 4-8 t

Kertauskoulutuksen avulla ylläpidetään ensiapuvalmiuksia hätäensiavussa. Ensiavun jatkokurssille voi osallistua, jos EA 1- tai EA 2-kurssin todistus on voimassa. Kurssitodistus on voimassa kolme vuotta.

Lähde ja lisätietoa

Kurssit

Johtamiskurssit

Akelakurssi | Gilwell-kurssi | Hankeohjaajakurssi | Ikäkausivastaavakoulutus |ITU-kurssi | Järjestönjohtamiskurssi | Kolmiapila-Gilwell-kurssi | Kolmiapila-kurssi | Laumanjohtajien peruskurssi | Leirinjohtajakurssi | Lippukunnanjohtajakurssi | Lippukuntakurssi | Luotsikoulutus | Partiojohtajien peruskurssi | Rajoja ja rajanylityksiä -koulutus | Ryhmänohjaajakoulutus | Sampokurssi | Sisupartiojohtajakurssi | Tervetuloa partioon -kurssi | Tervetuloa piiriin -koulutus | Valtermannikurssi | Value based leadership | Vartionjohtajien peruskurssi | Vartionjohtajien jatkokurssi

Ohjaajakurssit

Ohjaajakoulutus | Alueohjaajakurssi | Ohjelmaohjaajakurssi | Koulutusohjaajakurssi | NLK | NTC II

Taitokurssit

Ensiapukurssi | Erätaitokurssi | Erätaitoperuskurssi | Erätaitojatkokurssi | Eräopaskurssi | Etsintäkurssi | Hankeohjaajakouluttajakurssi | Jäätikkö- ja vuoristovaelluskurssi | Kiipeilykurssi | Koulutusvastaavakoulutus | Köysityökurssi | Leikkikurssi | Lippukuntalehtikurssi | Leirinjohtajakurssi | Muonittajakurssi | Nuotiokitarakurssi | Partiokouluttajakurssi | Partiomatkailukurssi | Rummutuskurssi | Seppokurssi | Viestikurssi | Viestintäkoulutus

Kilpailukurssit

Järjestelytoimikuntakurssi | Kilpailunjohtajakurssi | Partiotaitokilpailujen järjestämiskurssi | PT-kisatoimitsijakurssi | Rastipäällikkökurssi | Tulospalvelukurssi | Valvojakurssi

Meripartiokurssit

Veneenohjaajakurssi | Förstikurssi | Saaristokipparikurssi | Kipparikurssi | Pelastautumiskurssi | Tutkakurssi