Ero sivun ”Erätoveri” versioiden välillä

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
(pw)
Rivi 26: Rivi 26:
|}
|}

Erätoveri on käytännössä neliön muotoinen kangas, jossa on sivuilla ja nurkissa kiinnitysrenkaita. Se tehdään usein ohuesta laavukankaasta, jolla on toisella puolella alumiinipinnoite, jonka avulla saadaan lämpö heijastumaan takaisin majoitteen katosta avotulilla yövyttäessä. Erätoverin voi pystyttää useammalla eri tavalla majoitteeksi, mutta sitä voi myös käyttää esimerkiksi pressuna tavaroiden suojaamiseksi sateelta. Suurin etu erätoverissa verrattuna esimerkiksi pieneen kupolitelttaan on keveys. Valmis 3x3-metrinen erätoveri painaa pusseineen reilusti alle kilon.
Erätoveri on käytännössä neliön muotoinen kangas, jossa on sivuilla ja nurkissa kiinnitysrenkaita. Se tehdään usein ohuesta laavukankaasta, jolla on toisella puolella alumiinipinnoite, jonka avulla saadaan lämpö heijastumaan takaisin [[majoite|majoitteen]] katosta [[avotuli]]lla yövyttäessä. Erätoverin voi pystyttää useammalla eri tavalla majoitteeksi, mutta sitä voi myös käyttää esimerkiksi [[pressu]]na tavaroiden suojaamiseksi sateelta. Suurin etu erätoverissa verrattuna esimerkiksi pieneen [[kupoliteltta|kupolitelttaan]] on keveys. Valmis 3x3-metrinen erätoveri painaa pusseineen reilusti alle kilon.

=Pystyttäminen=
==Pystyttäminen==
Erätoverin voi pystyttää niin monella eri tavalla kuin mielikuvitusta riittää.  

[[Kuva: Eratoverit.jpg]]
[[Kuva: Eratoverit.jpg]]

=Pakkaaminen=
==Pakkaaminen==
Erätoveri menee pieneen tilaan, joten se on kätevä esim. [[haikki|haikilla]].

=Valmistaminen=
==Valmistaminen==
3x3-metrisen erätoverin valmistusta varten tarvitset

*reilut 6 metriä 1,5 metriä leveää ohutta laavukangasta (toiselta puolelta alumiinipinnoitteinen)

Rivi 47: Rivi 47:
#reunojen ompeleminen
#reunojen ompeleminen
#purjerenkaiden laitto
#purjerenkaiden laitto
==Keskisauman ompeleminen==
 
===Keskisauman ompeleminen===
Keskisaumaan ommellaan kangas kaksinkerroin, jotta vesi ei pääse tulemaan saumasta sisään. Lisäksi kaksinkertainen sauma kestää vetoa huomattavan paljon paremmin, eikä siis ratkea niin helposti tuulisella säällä. Lisäksi sauman keskikohtaan laitetaan vahvikekankaasta, laavukankaasta ja kahdesta purjerenkaasta tehty pala, joka lisää pystyttämisvaihtoehtoja suuresti.

==Reunojen ompeleminen==
 
===Reunojen ompeleminen===
Reunoihin ommellaan paitsi taitokset myös purjerenkaiden kohdalle tulevat vahvikelaput. Laput kannattaa tehdä kolmionmuotoisiksi ja niihin kannattaa tehdä reikä ennen kiinniompelemista. Sopiva reiän paikka on noin 1-2cm kankaan reunasta.

==Purjerenkaiden laitto==
 
===Purjerenkaiden laitto===
Purjerenkaat litistetään reunoihin kiinnitettyihin vahvikelappuihin. Tätä varten tarvitsee myös itse laavukankaaseen tehdä reikä. Reikien tekemisessä kannattaa olla huolellinen, ettei niistä tule liian isoja. Tämä vähentää kankaan kestävyyttä.

=Lähteet=
==Lähteet==
[[Rekolan Metsäveikot|Rekolan Metsäveikkojen ja -siskojen]] Telttametsis

[[Luokka:Majoitteet]]
[[Luokka:Majoitteet]]

Versio 10. tammikuuta 2007 kello 18.43

Erätoveri
Koko
Tilavuus: 1-2 henkilöä
Halkaisija: vaihtelee
Harjakorkeus: vaihtelee
Osat
Kepit: 0-4 kpl
Kiilat: vaihtelee
Kangas: -
Valmistajia
Voi tehdä itse

Erätoveri on käytännössä neliön muotoinen kangas, jossa on sivuilla ja nurkissa kiinnitysrenkaita. Se tehdään usein ohuesta laavukankaasta, jolla on toisella puolella alumiinipinnoite, jonka avulla saadaan lämpö heijastumaan takaisin majoitteen katosta avotulilla yövyttäessä. Erätoverin voi pystyttää useammalla eri tavalla majoitteeksi, mutta sitä voi myös käyttää esimerkiksi pressuna tavaroiden suojaamiseksi sateelta. Suurin etu erätoverissa verrattuna esimerkiksi pieneen kupolitelttaan on keveys. Valmis 3x3-metrinen erätoveri painaa pusseineen reilusti alle kilon.

Pystyttäminen

Erätoverin voi pystyttää niin monella eri tavalla kuin mielikuvitusta riittää.

Eratoverit.jpg

Pakkaaminen

Erätoveri menee pieneen tilaan, joten se on kätevä esim. haikilla.

Valmistaminen

3x3-metrisen erätoverin valmistusta varten tarvitset

  • reilut 6 metriä 1,5 metriä leveää ohutta laavukangasta (toiselta puolelta alumiinipinnoitteinen)
  • vahvikekangasta, esimerkiksi vanha leikeltäväksi kelpaava reppu sopii hyvin
  • purjerenkaita, joihin voi kiinnittää narut myöhemmin. Varteenotettava ostopaikka Clas Ohlson
  • lankaa

Laavukangas kannattaa jo kaupassa pyytää leikata 3 metrin mittaiseksi, koska he tekevät sen ammattitaidolla ja saavat kankaan reunat ainakin kohtalaisen suoriksi. Erätoverin valmistaminen koostuu 3 vaiheesta:

  1. keskisauman ompeleminen
  2. reunojen ompeleminen
  3. purjerenkaiden laitto

Keskisauman ompeleminen

Keskisaumaan ommellaan kangas kaksinkerroin, jotta vesi ei pääse tulemaan saumasta sisään. Lisäksi kaksinkertainen sauma kestää vetoa huomattavan paljon paremmin, eikä siis ratkea niin helposti tuulisella säällä. Lisäksi sauman keskikohtaan laitetaan vahvikekankaasta, laavukankaasta ja kahdesta purjerenkaasta tehty pala, joka lisää pystyttämisvaihtoehtoja suuresti.

Reunojen ompeleminen

Reunoihin ommellaan paitsi taitokset myös purjerenkaiden kohdalle tulevat vahvikelaput. Laput kannattaa tehdä kolmionmuotoisiksi ja niihin kannattaa tehdä reikä ennen kiinniompelemista. Sopiva reiän paikka on noin 1-2cm kankaan reunasta.

Purjerenkaiden laitto

Purjerenkaat litistetään reunoihin kiinnitettyihin vahvikelappuihin. Tätä varten tarvitsee myös itse laavukankaaseen tehdä reikä. Reikien tekemisessä kannattaa olla huolellinen, ettei niistä tule liian isoja. Tämä vähentää kankaan kestävyyttä.

Lähteet

Rekolan Metsäveikkojen ja -siskojen Telttametsis