Espoon Partiotuki/Espoon Punanen

PartioWikistä
Versio hetkellä 21. syyskuuta 2007 kello 15.31 – tehnyt Satku (keskustelu | muokkaukset) (huhupunkku, sarjajako)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Espoon Punanen eli Punkku on yön yli kestävä maastossa järjestettävä partiotaitokilpailu. Kisan järjestää vuorotellen jokin EPT:n lippukuntaryppäistä. Kisa ajoittuu syyskuun puoliväliin.

Viimeisimmät Punkut ja järjestäjät

Sarjajako

Punkun sarjajako poikkeaa piirien ja sm-kisoista. Niinpä sarjajako kannattaakin tarkistaa aina kisakutsusta. Kaikissa sarjoissa iät lasketaan ennen tämän vuoden alkua täytetyin vuosin, sekavartiot kilpailevat poikapartiolaisten sarjoissa.

  • Valkoisen sarjan vartioon kuuluu 4-6 tyttö- tai poikapartiolaista, iältään 11-13 -vuotiaita, yksi vartion jäsenistä saa olla yli 13-vuotias.
  • Keltaisen sarjan vartioon kuuluu 4 tyttöpartiolaista, iältään 13-17 -vuotiaita, kuitenkin niin, että yhteenlaskettu ikä on korkeintaan 64 vuotta.
  • Punaisen sarjan vartioon kuuluu 4 poikapartiolaista, iältään 13-17 -vuotiaita, kuitenkin niin, että yhteenlaskettu ikä on korkeintaan 64 vuotta.
  • Sinisen sarjan vartioon kuuluu kolme naispuolista partiolaista, iältään vähintään 17-vuotiaita.
  • Harmaan sarjan vartioon kuuluu kolme miespuolista partiolaista, iältään vähintään 17-vuotiaita.
  • Kultaisen sarjan vartioon kuuluu joko a) 2-5 partiolaista, iältään yli 25 -vuotiaita, yksi vartion jäsen voi olla alle 25 -vuotias, mikäli samassa vartiossa kilpailee hänen samaan perheeseen kuuluva huoltajansa, tai b) 3 saman lippukunnan partiolaista, joista yksi on yli 17 -vuotias, yksi 14-17 -vuotias ja yksi alle 14 -vuotias.

Lähteet

Tarus logo pysty.svg
Tämä tapahtumaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikiä laajentamalla artikkelia.