Espoon Partiotuki/Väiski

PartioWikistä
Versio hetkellä 28. huhtikuuta 2020 kello 12.14 – tehnyt Villevuor (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

EPT järjestää joka kuudes vuosi Väiski-kesäleirin. Ensimmäinen Väiski järjestettiin vuonna 1973 Lappohjassa, jolloin leirille osallistui noin 400 leiriläistä. Väiskien osallistujamäärät ovat vakiintuneet kolmen viimeisen leirin aikana noin 1500-2000 leiriläiseen. Tämä tarkoittaa käytännössä, että yli 40 prosenttia espoolaisista ja kauniaislaisista partiolaisista pääsee nauttimaan leirin antimista.

Leirin kesto on vartiolaisilla yleensä kahdeksan vuorokautta ja sudenpennuilla viisi vuorokautta. Majoittuminen tapahtuu teltoissa omassa alaleirissä, joka on jaettu pienempiin leirisavuihin.

Leirillä on päiväohjelmarunko, joka koostuu sekä leirin yhteisistä ohjelmista että erilaisista ohjelmapisteistä. Kolmella edellisellä Väiskillä kaikki vartiolaiset tai tarpojat sekä samoajat ovat osallistuneet yön yli kestävään partiotaitokilpailuun.

Leirin järjestämistä varten kootaan leiritoimikunta jo 1–2 vuotta ennen leiriä.

Seuraava Väiski järjestetään kesällä 2021. Leiri oli tarkoitus järjestää kesällä 2020, mutta sitä siirrettiin koronaviruspandemian vuoksi. Leirin nettisivut

Edellisten Väiski-leirien tietoja:

Vuosi Paikka Leiriläisten määrä
1973 Lappohja n 400
1977 Särkisalo
1981 Iso-Simi n 500
1984 Skutviken n 1000
1989 Lappohja yli 1000
1993 Sauvo n 1500
1998 Evo n 1500
2001 Skutviken n 1500
2005 Hankoniemi 1670
2009 Ölmos, Kemiönsaari 1638
2014 Skutviken 2039
2021 Syndalen