Ero sivun ”Evo” versioiden välillä

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 6: Rivi 6:

==Evon leirialue==
==Evon leirialue==
Evon rantaosayleiskaavan muuttamiseen o­n ryhdytty Suomen Partiolaiset ry:n aloitteesta. Kaavamuutoksen tavoitteena o­n mahdollistaa Suomen Partiolaiset ry:n pysyvän leirialueen perustaminen Evolle Metsähallituksen hallinnoimalle valtion maalle. Alueella on tarkoitus järjestää suurleiri joka viides vuosi. Lisäksi järjestetään piiri-, lippukunta- ja talvileirejä. Hanke toteutetaan metsähallituksen ja SP:n yhteistyönä. Valtio on myöntänyt hankkeelle 350000 euron rahoituksen. Koko hanke lähti käyntiin pääministeri Matti vanhasen aloitteesta Taruksella.
Evon rantaosayleiskaavan muuttamiseen o­n ryhdytty Suomen Partiolaiset ry:n aloitteesta. Kaavamuutoksen tavoitteena o­n mahdollistaa Suomen Partiolaiset ry:n pysyvän leirialueen perustaminen Evolle Metsähallituksen hallinnoimalle valtion maalle. Alueella on tarkoitus järjestää suurleiri joka viides vuosi. Lisäksi järjestetään piiri-, lippukunta- ja talvileirejä. Hanke toteutetaan metsähallituksen ja SP:n yhteistyönä. Valtio on myöntänyt hankkeelle 350000 euron rahoituksen. Koko hanke lähti käyntiin pääministeri Matti Vanhasen aloitteesta Taruksella.

Leirialueen on suunniteltu muodostuvan piirileirialueesta sekä laajennusalueesta, joka o­n käytössä vain suurleirivuosina. Partiolaisten käyttö keskittyy heinäkuun puolivälin ja elokuun puolivälin väliselle ajalle. Muulloin alue o­n Hämeen Ammattikorkeakoulun kuntayhtymän ja jokamieskäytössä.  

Versio 14. marraskuuta 2008 kello 15.21

Evo on kylä Lammin kunnassa Kanta-Hämeessä. Lammi liittyy osaksi Hämeenlinnan kaupunkia vuoden 2009 alusta. Alue on tunnettu lukuisista puhtaista järvistään ja ympäröivästä metsäluonnosta.

Evolla o­n järjestetty Ko-Gi -leirejä ja niiden edeltäjiä kymmenien vuosien ajan sekä useita piirileirejä. Suomen Partiolaisten suurleiri Kilke järjestetään Evolla 28.7.-5.8.2010.

Evolla on paljon metsäluontoon liittyvää matkailu- ja virkistystoimintaa. Alueella sijaitsee mm. tunnettu Niemisjärven virkistyskalastusalue sekä Hämeen ammattikorkeakoulun metsäyksikkö (ent. Evon metsäopisto).

Evon leirialue

Evon rantaosayleiskaavan muuttamiseen o­n ryhdytty Suomen Partiolaiset ry:n aloitteesta. Kaavamuutoksen tavoitteena o­n mahdollistaa Suomen Partiolaiset ry:n pysyvän leirialueen perustaminen Evolle Metsähallituksen hallinnoimalle valtion maalle. Alueella on tarkoitus järjestää suurleiri joka viides vuosi. Lisäksi järjestetään piiri-, lippukunta- ja talvileirejä. Hanke toteutetaan metsähallituksen ja SP:n yhteistyönä. Valtio on myöntänyt hankkeelle 350000 euron rahoituksen. Koko hanke lähti käyntiin pääministeri Matti Vanhasen aloitteesta Taruksella.

Leirialueen on suunniteltu muodostuvan piirileirialueesta sekä laajennusalueesta, joka o­n käytössä vain suurleirivuosina. Partiolaisten käyttö keskittyy heinäkuun puolivälin ja elokuun puolivälin väliselle ajalle. Muulloin alue o­n Hämeen Ammattikorkeakoulun kuntayhtymän ja jokamieskäytössä.

Majoitusalueiksi o­n tarkoitus varata noin 50 ha ja ohjelma-, koulutus- ja huoltoalueiksi noin 60 ha.

Kartta

Kartta evosuur.png

Suunnitelma Evon suurleirialueesta