Evo

PartioWikistä
Versio hetkellä 25. lokakuuta 2014 kello 10.57 – tehnyt Juham (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

Evo on kylä entisen Lammin kunnan alueella Hämeenlinnassa. Sitä ympäröi yksi Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista. Evo onkin tunnettu lukuisista puhtaista järvistään ja ympäröivästä metsäluonnosta. Evon alueella on Niemisjärven virkistyskalastusalue, useita luontopolkuja, kiintolaavuja, telttailu- ja tulentekopaikkoja sekä muita metsäluontoon liittyviä matkailu- ja virkistäytymismahdollisuuksia.

Pääosin Evon alue on valtion omistamaa retkeilyyn tarkoitettua metsää sekä luonnonsuojelualueita. Osa alueesta on Hämeen ammattikorkeakoulun metsäyksikön, entisen Evon metsäopiston, opetusmetsää. Alueen koillisreunassa on Hämeenlinnan kaupungin retkeilyalue.

Evolla o­n järjestetty partiolaisten suur- ja piirileirejä sekä Ko-Gi -leirejä ja niiden edeltäjiä kymmenien vuosien ajan.

Taruksen retkeilyalue

Evon alueen koillislaidalla valtion retkeilyalue yhtyy Hämeenlinnan kaupungin Taruksen retkeilyalueeseen.

Taruksen leirialue

Iso-Tarus järven itäpuolella on Suomen pelastusalan keskusjärjestön leiri- ja kurssikeskus Palotarus sekä Puolustusvoimien harjoitusalue.

Leirialueella pidettyjä partioleirejä


Evon leirialue

Evon Pitkänniemen kankaalla on leirialue, joka mahdollistaa suurleirien järjestämisen. Leirialuetta alettiin kehittämään Metsähallituksen ja Suomen partiolaisten yhteistyönä vuonna 2009. Koko hanke lähti käyntiin pääministeri Matti Vanhasen aloitteesta hänen vieraillessaan Tarus -Finnjamboreella vuonna 2004.

Leirialueen muodostuu piirileirialueesta sekä laajennusalueesta, joka o­n käytössä vain suurleirivuosina. Partiolaisten käyttö keskittyy heinäkuun puolivälin ja elokuun puolivälin väliselle ajalle. Muulloin alue o­n Hämeen Ammattikorkeakoulun kuntayhtymän ja jokamieskäytössä.

Alueelle on rakennettu kiinteää leiriä tukevaa infraa, kuten putkia ja rakennelmia.

Kartta

Kartta evosuur.png

Suunnitelma Evon suurleirialueesta vuodelta 2008.

Leirialueella pidettyjä partioleirejä