Hautomo

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hautomo on Uudenmaan Partiopiirin aluetoiminnanalaan kuuluva ryhmä, joka synnyttää uusia lippukuntia sinne missä on partiovajetta, sekä elvyttää vanhoja, jo kuolleita lippukuntia.

Hautomon avulla Uudellemaalle on syntynyt useita uusia lippukuntia, joilla heti alusta pitäen on innostuneita ja kouluttautuneita aikuisia toimintaa johtamassa.

Uusia lippukuntia pyritään perustamaan sellaisille alueille, joissa on paljon lapsia ja nuoria, mutta joissa partiolaisia on syystä tai toisesta niukasti. Tyypillinen tapaus on uusi asuma-alue tai kaupunginosa, jossa joko ei ole lpk:aa tai jossa lpk:t eivät pysty ottamaan runsain mitoin uusia partiolaisia.

Alueella jo mahdollisesti olemassaolevien lippukuntien johtajia haastatellaan ja mahdollisia haasteita ja mahdollisuuksia kartoitetaan ennen uuden lpk:n perustamista ja varmistetaan siten, että partioyhteistyö ja kasvumahdollisuudet ovat todellisia. Usein alueelta löytyy entisiä partiolaisia tai muita, jotka saadaan uuden lpk:n perustajiksi.

Ennen uuden lpk:n perustamista johtajia koulutetaan ja pidetään partiopamaus partion markkinoimiseksi alueella. Piiri toimii vahvana taustavaikuttajana koko prosessin ajan.

Piiri uusimaa.gif
Tämä Uuteenmaahan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikiä laajentamalla artikkelia.