Ero sivun ”Joutsenon Nuotioveljet/Toveri” versioiden välillä

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rivi 49: Rivi 49:
  
Aluksen suunnittelu ja rakentaminen ovat edenneet rinnakkain. Omin voimin ja lippukunnan muun toiminnan ohella. Entistä Toverissa on vain rautainen runko, sekin pienin muutoksin. Omin purjein laiva liikkui ensimmäisen kerran elokuussa 1978. Moottori alukseen asennettiin kesällä 1980. Sisätilat saatiin rakennettua 1982. Tämän jälkeen rakentelu on ollut pienempien yksityiskohtien kehittelyä ja huoltotöitä, suuriakin. Toveri on kesäisin liikkeellä suunnilleen 50 päivänä, vaihtelua on ollut tietysti lippukunnan aktiivisuuden mukaan 25 ja 90 päivän välillä. Tavoitteena on tehdä joka vuosi yksi pitempi purjehdus, joko Saimaalle tai merelle. Etäisin käyntisatama on Tukholma.
 
 +
 +
[[Luokka:Alukset]]

Versio 24. helmikuuta 2007 kello 19.51

S/Y Toveri
Perustiedot
Omistaja: Meripartiolippukunta Joutsenon Nuotioveljet Ry
Rungon valmistumisvuosi: 1934/1949-50
Kokonaispituus: 24.95 m
Rungon pituus: 18.70 m
Vesilinjan pituus: 17.80 m
Kokonaisleveys: 4.90 m
Rungon leveys: 4.50 m
Syväys kölit alhaalla: 2.5 m
Syväys kölit ylhäällä: 1.3 m
Maston korkeus: 16.50 m
Maston korkeus tangot alhaalla: 12.20 m
Purjeita: 7 kpl
Purjepinta-ala: 170 m²
Moottori: Ford Diesel 120hv
Nopeus koneella: n. 7 solmua
Makuupaikkoja: 20
Suurin sallittu henkilömäärä: 50

Toveri on alunperin rakennettu 1934 Viipurissa Kärmekallion telakalla. Se tehtiin puusta teräskaarille. Talvella 1949-50 alus uusittiin Mustolan telakalla Lauritsalassa, syntyi rautainen laiva.

Alus toimi Hackman & Co:n puutavaran niputusyksikön osana Saimaalla. Parina oli höyryalus Niputtaja. Toveri liikkui Niputtajan hinauksessa, konetta laivassa ei ollut. Kannella oli niputuslaitteita ja kannen alla työporukan majoitustilat. Tukkinippujen teko päättyi Toverin osalta 1961, mistä alkaen alus makasi laiturissa.

Nuotioveljet osti Toverin - laivan oikea nimi oli "Niputtajan Toveri" - keväällä 1976. Ostajilla ei ollut selvää kuvaa siitä, millaisena lippukunta rupeaa alusta käyttämään. Syksyllä viriteltiin kannelle kolmen pienemmän purjeveneen mastot ja purjeet. Lähdettiin koepurjehdukselle. Kokeilun perusteella päätettiin tehdä Toverista purjelaiva.