Kansallispuisto

PartioWikistä
Versio hetkellä 12. lokakuuta 2014 kello 12.54 – tehnyt Jysky (keskustelu | muokkaukset) (kp)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kansallispuistot ovat valtioiden alueiltaan nimeämiä puistoja, joilla säilytetään jotain kansallisesti arvostettua ympäristöä. Yleensä kansallispuistoissa pyritään säilyttämään ympäristö luonnontilassa. Tietynlaisen luonnontilan ylläpitämiseksi puistoissa saatetaan tehdä esimerkiksi kylvöjä, kulotuksia ja padotuksia sekä niitä saatetaan käyttää laidunalueina.

Yleensä kansallispuistoissa saa retkeillä ja monissa niistä on rakenteita ja reittejä kulkijoita varten. Monet kansallispuistot on perustettu paikkoihin joissa on poikkeuksellisia maisemia, luonnonmuistomerkkejä tai muita luontomatkailukohteita.

Kansallispuistot Suomessa

Suomen kansallispuistot ovat laajoja maisemallisesti merkittäviä luontokohteita, joiden tarkoituksena on suojella luonnon monimuotoisuutta. Niitä merellä, metsässä, soilla ja tuntureilla. Ne ovat valtion omistamia alueita ja kunkin perustamisesta ja käytöstä säädetään omalla lailla.

Vuonna 2013 Suomessa oli 37 kansallispuistoa ja niiden yhteispinta-ala oli noin 8150 km². Metsähallitus vastaa Suomen kansallispuistojen hoidosta.

Retkeily

Kansallispuistot ovat suomalaisten yhteistä kansallisomaisuutta ja osasyy niiden perustamiseen on luontoretkeilynkohteiden luominen. Kansallispuistojen käytölle on omia erityissäännöksiä ja niiden alueella jokamiehenoikeuksia on voitu lainsäädännöllä rajoittaa. On hyvä tutustua kyseisen kansallispuiston sääntöihin ennenkuin lähtee maastoon.

Kansallispuistoissa on mm. viitoitettuja reittejä, riippusiltoja vesistöjen yli, kiintolaavuja, leirintäalueita, autio- ja varaustupia, luontokeskuksia sekä nuotiopaikkoja. Useimmista kansallispuistoista on myös valmistettu erityinen retkeilykartta. Alueilla on hienoja maisemanähtävyyksiä sekä merkittäviä luontoarvoja.

Partiolaiset käyttävät usein kansallispuistoja retkeilyyn ja vaellusten järjestämiseen. Monien kansallispuistojen lähettyvillä on partiolaisten kämppiä, joista on helppo kulkea kansallispuistoon.

Suomen kansallispuistoihin liittyviä kohteita partiowikissä

  • Nuuksio. Espoon, Kirkkonummen ja Vihdin alueille sijoittuva järviylänkö, josta osa on säädetty kansallispuistoksi.
  • Rokua. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun rajalla. Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnissa sijaitseva Rokuanvaaram alue on osin säädetty kansallispuistoksi.
  • Liesjärven kansallispuisto
  • Nurmela. Hämeen partiosäätiön kämppä jonkan vierestä kulkee retkeilyreitti noin kilometrin päässä olevaan kansallispuistoon.
  • Scout Farm. Karkkilan Partiotuki ry:n omistama leirialue Tammelassa, muutaman kilometrin päässä kansallispuistosta.
  • Urho Kekkosen kansallispuisto
  • Lapinhäme. Hämeen Partiosäätiön leirikeskus noin kilometrin kansallispuiston rajasta.
  • Oulangan kansallispuisto
  • Karhunkierros. Pääosin kansallispuiston alueella kulkeva vaellusreitti.

Lisätietoja

Suomen kansallispuistoista löytyy tietoa luontoon.fi -palvelusta sekä suomenkielisestä Wikipediasta.