Kerkkä

PartioWikistä
Versio hetkellä 29. marraskuuta 2006 kello 14.30 – tehnyt Ile (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo kuusen vuosikasvaimesta, artikkeli Kerkkä (piirileiri) kertoo Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Kerkkä-piirileiristä.

Kerkkä on kuusen vuosikasvain.
Kerkästä voi tehdä teetä. Kerkkä on terveellistä.

Kerkkämarmelo

Marmelo on eräänlainen hyytelö, jos sana ei ole kaikille tuttu.

Valmistukseen tarvitaan ämpärillinen kuusenkerkkiä, kilo sokeria ja puoli ämpärillistä vettä. Huuhdotut kerkät laitetaan isoon kattilaan ja peitetään kylmällä vedellä, sekä jätetään veteen useaksi tunniksi.

Tämän jälkeen kerkkiä keitetään pari kolme tuntia, jonka jälkeen seos siivilöidään. Nestettä keitetään kokoon niin, että sitä jää jäljelle noin litra. Sitten lisätään sokeri ja keitetään vielä tunti hymyillen ja koko ajan sekoitellen.

Lopuksi seos kaadetaan pestyihin, kuumennettuihin lasipurkkeihin. Marmeloa voi maustaa esimerkiksi sitruunamehulla. Tämä ohje on legendaarisen Jaakko Kolmosen kehittämä, joten luulisi maistuvan.

Partiowiki logo.png
Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikia laajentamalla artikkelia. Harkitse myös voisiko tämän mallineen vaihtaa johonkin kuvaavammista tynkämallineista.